Koko dokumentti yhdellä sivulla
Työvoimatutkimuksen mukaan 15-19-vuotiaiden kevättyöttömyys kasvoi jo vuonna 2008. Kasvu jatkui seuraavana vuonna vähäisempänä, ja toukokuussa 2009 työttöminä oli lähes satatuhatta 15-19-vuotiasta. Työttömien 20-24-vuotiaiden määrä lisääntyi selvästi enemmän vasta vuoden 2009 keväällä kuuteenkymmeneen tuhanteen. Sen sijaan 25-29-vuotiaiden työttömien määrä kasvoi vuonna 2009 lähes joka kuukausi edellisten vuosien vastaaviin kuukausiin verrattuna, mutta työttömien määrä oli enimmilläänkin kesällä noin 35 000 henkeä.
Työvoimatutkimuksen mukaan kuluvan vuoden tammi-helmikuussa 15-29-vuotiaita työttömiä oli 34 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Alle 25-vuotiaiden miesten työttömyys kasvoi noin 10 000 hengellä, kun samanikäisten naisten työttömyys kasvoi 6 000 hengellä. Maaliskuussa 2010 työttömiä 15-24-vuotiaita nuoria oli yhteensä 73 000, heistä 43 000 oli miehiä.
Työ- ja elinkeinoministeriön tilastojen mukaan tammikuussa 2010 nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 37 800 henkeä, mikä on 7 500 enemmän kuin vuotta aiemmin. (Työllisyyskatsaus, 1/2010).
Päivitetty 7.6.2010
Tilastokeskus
Vaihde 09 17 341
Yhteystiedot
Tekijänoikeudet ja käyttöehdot
Palaute |