Arkkitehtuurin talous

  1. Arkkitehtipalvelujen arvo on kasvanut hyvin
  2. Osa rakennusklusteria
  3. Rakennusalan suunnittelupalvelujen henkilöstön määrä kasvussa
  4. Herkkä ala, korkea kynnys
  5. Toimistot keskimäärin pieniä, keskittymisaste nousussa

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Toimistot keskimäärin pieniä, keskittymisaste nousussa

Arkkitehtitoimistot ovat kooltaan keskimäärin aika pieniä, suurimman osan liikevaihto on alle 300 000 euroa (Taulukko 1). Sama koskee henkilöstön mukaista jaottelua. Suurimman ryhmän muodostavat yhden tai kahden hengen toimistot (Taulukko 2).

Henkilöstön osalta näyttää tapahtuneen jonkinlaista keskittymistä isompiin toimistoihin 1990-luvun loppua lukuun ottamatta (Taulukko 3). Toimialaluokituksen muutos 2008 on huomioitu ottamalla vuoden 2008 tiedoissa vertailuun mukaan vain vuoden 2002 luokituksen mukaiset arkkitehtiyritykset.

Liikevaihdon keskittymiskehitys on ollut samansuuntaista (Taulukko 4). 1990-luvun loppupuolella ei liikevaihdolla mitattua keskittymistä kuitenkaan tapahtunut kuten henkilöstön kohdalla.

Kaiken kaikkiaan liikevaihdolla mitaten keskittymisaste on ollut viime vuosina henkilöstöllä mitattua keskittymisastetta hieman korkeampaa. Yksittäisten yritysten liikevaihdot voivat vaihdella vuosittain suuresti - samoin se, mitkä yritykset kuuluvat kunakin vuonna suurimpien yritysten joukkoon.

Uudessa 2008 toimialaluokituksessa arkkitehtipalvelujen osalta tapahtui oikeastaan vain yksi muutos: maisema-arkkitehtuuri siirtyi kokonaan yhdyskuntasuunnittelun toimialalta arkkitehtipalvelujen alalle. Näitä toimistoja on kuitenkin aika vähän ja ne ovat yleensä pieniä. Tämä muutos on korjattu kaikissa artikkelin aikasarjavertailussa koskien vuoden 2008 tietoja.

Monia syitä keskittymiseen

Kapitalistisessa taloudessa näyttää olevan yleinen trendi keskittymiseen. Sen nopeus ja muodot riippuvat kylläkin paljon alan luonteesta ja historiasta. Arkkitehtipalvelut on historiallisesti ollut pienten yritysten ala. Onko sitten olemassa joitain erityisiä juuri arkkitehtipalveluille ominaisia keskittymiskehityksen syitä?

Ensimmäisenä tulee mieleen julkisen rakentamisen kilpailuttaminen. Projektit alkavat olla niin suuria, että pienen toimiston resurssit eivät niihin riitä. Toki aina voi hoitaa asioita verkottumalla muutaman pienen toimiston kesken, mutta sekin vaatii jonkun veturin, jolla on sitten taipumus kasvaa. Lisäksi arkkitehtiala ei perinteisesti ole kovin verkottunutta.

Myös yksityisten rakennushankkeiden suunnittelussa projektien kokoluokka on kasvussa.

Referenssivaatimukset ovat osaltaan vaikuttaneet keskittymiseen. Pienellä yrityksellä ei useinkaan ole tarjolla kilpailuhanketta vastaavia kokemuksia aivan viime vuosilta.

Samoin vastuuvakuutusten kustannukset alkavat nousta hankkeiden koon kasvaessa pienten yritysten tavoittamattomiin.

Taulukko 1. Arkkitehtitoimistot liikevaihdon mukaan 2008

Miljoonaa euroa lkm
Yli 5 6
1 - 5 65
0,5 - 1 73
0,3 - 0,5 120
0,1 - 0,3 358
0,05 - 0,1 372
Alle 0,05 604
Yhteensä 1 598

Taulukko 2. Arkkitehtitoimistot henkilöstön mukaan 2008
Kokoaikaiseksi muutettu henkilöstö

Vähintään 50 4
20 - 49 20
10 - 19 50
5 - 9 115
3 - 4 189
1 - 2 886
Alle 1 334
Yhteensä 1 598

Taulukko 3. Arkkitehtipalvelujen keskittymisaste 1995 - 2008
Suurten toimistojen osuus kokoaikaisesta henkilöstöstä

  1995 1998 2001 2005 2008
5 suurinta 6,9 6,3 8,7 10,0 10,1
10 suurinta 10,8 9,9 12,6 13,8 14,3
20 suurinta 16,7 15,2 18,2 19,6 20,5
50 suurinta 28,3 26,0 29,6 31,7 33,3
100 suurinta 40,9 37,7 41,5 44,0 45,5

Taulukko 4. Arkkitehtipalvelujen keskittymisaste 1995 - 2008
Suurten toimistojen osuus liikevaihdosta

  1995 1998 2001 2005 2008
5 suurinta 7,6 8,1 10,8 11,3 10,4
10 suurinta 11,9 13,1 16,2 15,7 15,8
20 suurinta 18,6 20,2 23,1 22,7 22,8
50 suurinta 31,1 32,7 35,3 36,4 37,5
100 suurinta 44,4 45,0 47,2 49,9 51,2

Lähde: Yritysrekisteri, Tilastokeskus

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 2.6.2010