Kaupan toimialakatsaus IV/2009

  1. Yhteenveto kaupan suhdannetilanteesta
  2. Kaupan liikevaihdon sukellus hidastui huomattavasti
  3. Kaupan alalla työllisten määrä vähentyi huomattavasti
  4. Kaupan näkymät pysyivät ennallaan
  5. Fokus: Vähittäiskauppa Pohjoismaissa vuonna 2009
  6. Lähdeluettelo

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kaupan näkymät pysyivät ennallaan

Elinkeinoelämän keskusliiton suhdannebarometrin mukaan kaupan yritykset arvioivat suhdannetilanteensa yhä heikoksi viimeisen neljänneksen lopussa, mutta paremmaksi kuin edellisen neljänneksen lopussa. Myyntiodotukset lähikuukausille olivat varovaiset ja henkilöstön lukumäärän arvioitiin vähentyvän myös lähikuukausina. Alan suhdannenäkymät olivat pysyneet ennallaan verrattuna tilanteeseen edellisellä neljänneksellä.

Auto- ja vähittäiskaupan yritysten viimeisen neljänneksen lopun suhdannetilannetta kuvaava luottamusindikaattori nousi huomattavasti verrattuna kolmen kuukauden takaiseen tilanteeseen Suomessa. Eurostatin kausitasoitetun luottamusindikaattorin mukaan luottamus oli Suomessa korkeammalla tasolla kuin kertaakaan aiemmin taantuman alettua. Auto- ja vähittäiskaupan yritykset odottivat myynnin pysyvän kuitenkin lähes ennallaan ja työllisten määrän arvioitiin yhä vähenevän lähikuukausina. Lisäksi alan yritykset ennakoivat myyntihintojen laskevan hieman vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

Auto- ja vähittäiskaupan luottamusindikaattorin saldolukujen taso on ollut Suomessa korkeampi kuin EU:n alueella keskimäärin. Suhdannekäänteiden tulkinnassa on kuitenkin olennaisempaa luottamusindikaattorin saldolukujen muutokset kuin saldolukujen taso. Sekä Suomessa että EU:n alueella auto- ja vähittäiskaupan yritysten luottamus nousi reippaasti vuoden viimeisen neljänneksen lopussa kolmen kuukauden takaiseen tasoon verrattuna.

Kuvio 5. Auto- ja vähittäiskaupan yritysten kausitasoitettu luottamusindikaattori

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 26.3.2010