Kulutettu euro haukkaa 1,5 kiloa luontoa

  1. Syöminen ja asuminen rassaavat ympäristöä
  2. Miten kulutusta mitataan?
  3. Kulutusyksikkö käytössä vertailukelpoisuuden vuoksi
  4. Viennin ja tuonnin vaikutus mukaan
  5. ENVIMAT-malli kattaa tuotteiden koko elinkaaren

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Miten kulutusta mitataan?

Kotitalouksien kulutuksen kattava tilastointi edellyttää monipuolista ja suurta tiedonkeruuta, jotta erilaisten kotitalouksien kulutuksesta saadaan luotettavaa tietoa. Vuonna 2006 tehdyn kulutustutkimuksen otokseen oli poimittu lähes 8 000 kotitaloutta. Nämä kotitaloudet oli jaettu kahden viikon jaksoille koko kalenterivuodelle, jotta saatiin tietoa kulutuksen kausivaihtelusta eri tuoteryhmissä.

Noin puolet otoksen kotitalouksista osallistui tutkimukseen. Näiden kotitalouksien luona tehtiin keskimäärin tunnin mittainen tietokoneavusteinen haastattelu, jossa kysyttiin kulutuksen lisäksi erilaisia taustatietoja. Haastattelun jälkeen kotitaloudet pitivät kahden viikon ajan kirjaa kaikista päivittäistavaraostoksistaan. Lisäksi aineistoon liitettiin kotitalouden jäsenistä rekisteritietoja.

Tietojen avulla saadaan selville, miten Suomen kotitalouksien kulutus jakaantuu noin 800 eri kulutusryhmään. Mittayksikkö on tällöin euro. Tavaroiden ja palvelujen ostaminen vaatii rahaa, joka voidaan muuntaa kertoimien avulla hyödykkeiden valmistamisessa ja jakelussa syntyviksi haitakkeiksi, kuten hiilidioksidipäästöiksi ja luonnon materiaalien kokonaiskäytöksi (TMR). Tarvittavat kertoimet voidaan laskea kansantalouden tilinpidon panos-tuotos-taulujen avulla (ks. Ilmo Mäenpään juttu).

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 8.1.2010