Ulkomaalaisten tilapäisen työnteon tilastointi on hajanaista ja puutteellista

  1. Vakinaisesti maassa asuvat ja tilapäiset ulkomaiset työntekijät
  2. Maahanmuuttajista on runsaasti tietoa
  3. Ulkomaalaisten työllisyysaste on keskimääräistä pienempi
  4. Tilapäisen työnteon tiedot ovat hajallaan
  5. Ulkomaalaisten tilapäinen työnteko on lisääntynyt
  6. Ulkomaisen tilapäistyövoiman määrästä on vain valistuneita arvauksia
  7. Tilastopuutteet hankaloittavat talouskehityksen ennakointia

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kirjoittaja: Kaija Ruotsalainen on tilastopäällikkö Tilastokeskuksen Henkilötilastot-yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 3/2009.

Työikäisten määrän ennustetaan pienenevän parillasadalla tuhannella seuraavan kymmenen vuoden kuluessa. Ratkaisuksi on tarjottu maahanmuuton ja ulkomaalaisten työnteon lisäämistä.

Nykyisen talouskriisin oloissa voi tuntua liioittelulta puhua työvoimapulasta, kun työstä on vielä suurempi pula. Elinkeinoelämän keskusjärjestön EK:n mukaan tuotannon ja työllisyyden väheneminen jatkuu, vaikka näkymät ovat jo hieman paremmat. Työvoimapulan kuitenkin ennakoidaan alkavan jo parin vuoden päästä (Pehkonen 2009).

Suomen väestö ikääntyy kovaa vauhtia: yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä kasvaa vuoteen 2040 mennessä nykyisestä 16 prosentista ainakin 26 prosenttiin. Työikäisen väestön määrä vähenee jo seuraavan kymmenen vuoden aikana lähes 200 000:lla. Ilman nettosiirtolaisuutta väheneminen olisi vielä rajumpaa. (Kuvio 1.)

Kuvio 1. 20-64-vuotiaiden määrän muutos vuosina 1991-2008 ja ennuste vuosille 2009-2040.

Lähde: Väestötilastot ja väestöennuste 2009. Tilastokeskus.

On arvioitu, että yksin terveydenhuolto- ja hyvinvointisektorilta poistuu puolet työvoimasta seuraavan kymmenen vuoden aikana (Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 32/2009) - hoiva- ja hyvinvointipalvelujen kysyntä kuitenkin vain kasvaa väestön ikääntyessä.

Varsinkin korkeasuhdannevaiheissa työvoimapulan ratkaisuksi on tapana esittää ulkomaisen työvoiman käytön lisäämistä. Talouden ja työmarkkinoiden seurannan kannalta on ongelmallista, että tilapäisen ulkomaisen työvoiman tilastointi on nykyisellään puutteellista.

Artikkelissa kuvataan maahanmuuttajia ja rajojen ulkopuolelta tulevaa työvoimaa. Lisäksi esitetään arvioita tilapäisen ulkomaisen työvoiman määrästä ja pohditaan tilastoinnin parantamistarpeita.

Vakinaisesti maassa asuvat ja tilapäiset ulkomaiset työntekijät

Ulkomaisesta työvoimasta puhutaan usein epätäsmällisesti ja sen kummemmin ajattelematta. Jotkut tarkoittavat ulkomaisella työvoimalla Suomessa asuvia ulkomaan kansalaisia tai ulkomailla syntyneitä maahanmuuttajia, toisinaan sillä taas tarkoitetaan ulkomailta Suomessa työssä käyviä.

Suomessa vakinaisesti asuvien ulkomaalaisten lisäksi Suomessa työskentelee tilapäisesti tuhansia ulkomaalaisia. Heidän määrästään ei ole tarkkaa tietoa. Jo käsitteenä tilapäinen työvoima on ongelmallinen, sillä joskus tilapäinen työrupeama voi kestää usean vuoden ajan; sen vuoksi on selkeyden vuoksi syytä käyttää käsitettä tilapäisesti Suomessa asuva työvoima.

Suomessa vakinaisesti asuvien ulkomaalaisten määristä saadaan tietoa Tilastokeskuksen väestö- ja työssäkäyntitilastojen avulla. Sen sijaan tilapäisesti työskentelevistä ei ole helppoa saada luotettavaa tietoa. Tiedot ovat hajallaan hallinnon rekistereissä, eikä rekistereissä aina edes ole tietoja kaikista työntekijäryhmistä.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 14.12.2009

Jaa