Työväkivalta on yleistä terveys- ja sosiaalialojen ammateissa

Koko dokumentti sivutettuna


Kirjoittajat: Minna Piispa on erikoissuunnittelija oikeusministeriön rikoksentorjunta -yksikössä ja Laura Hulkko yliaktuaari Tilastokeskuksen Elinolot-yksikössä. Artikkelia on valmisteltu yhteistyössä Työturvallisuuskeskuksen sekä rikoksentorjuntaneuvoston kanssa. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 3/2009.

Sukupuolen mukaan eriytyneissä sosiaali- ja terveysalan sekä vartiointityön ammateissa on suuri työväkivallan riski. Useimmiten työväkivalta kohdistuu naisiin.

Suomalaisten kokema väkivalta on vähentynyt viime vuosikymmeninä. Työväkivalta on väkivallan tyypeistä ainoa, joka on lisääntynyt 1980-luvulta aina 2000-luvulle saakka. Työpaikkaväkivallan kasvu näyttäisi kuitenkin pysähtyneen vuoteen 2003, ja sen jälkeen väkivallan on todettu jopa vähentyneen (Sirén ym. 2007).

Työvoimatutkimuksen yhteydessä selvitettiin vuosina 1999 ja 2007, kuinka moni työllinen oli joutunut viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana väkivallan kohteeksi työssä tai työmatkalla. Väkivalta jaettiin tutkimuksessa kolmeen tyyppiin: 1) väkivalta, joka tuotti näkyviä fyysisiä jälkiä, 2) väkivalta, josta ei jäänyt näkyviä fyysisiä jälkiä sekä 3) pelottava uhkaus.

Lisäksi tutkimuksessa kysyttiin työllisiltä näkemystä siitä, onko heillä työssään tavallista suurempi riski joutua väkivallan tai sen uhan kohteeksi, esiintyykö heidän työpaikallaan häirintää tai kiusaamista tai kokevatko he työssään sellaista kiirettä tai työpainetta, joka haittaa henkistä hyvinvointia.

Artikkelissa tarkastellaan työväkivallan yleisyyttä edellä mainittujen tutkimusten pohjalta. Lisäksi tarkastellaan työväkivallan yhteyttä eräisiin työssä esiintyviin henkistä hyvinvointia uhkaaviin tekijöihin.

Riski on suurin vartiointialalla

Työllisistä noin 100 000 eli 4 prosenttia kaikista työllisistä oli kokenut jonkinlaista työväkivaltaa vähintään kerran vuonna 2007. Vuonna 1999 väkivaltaa kokeneita oli 111 000 henkeä, 5 prosenttia työllisistä. Väkivaltakokemukset olivat siis hienoisesti vähentyneet kahdeksan vuoden aikana.

Ylivoimaisesti eniten työväkivaltaa kokeneita on terveyden- ja sairaanhoitotyön ammateissa toimivien joukossa. Jopa kolmannes työväkivaltaa kokeneista työskenteli terveyden- ja sairaanhoitoalan ammateissa, ja jos mukaan lasketaan sosiaaliala, hoitoalan ammateissa työskenteli yli 40 000 työväkivallan uhria.1 Toiseksi eniten väkivaltakokemuksia oli vartiointialalla, jolla työskentelee noin 7 000 väkivaltaa kokenutta. Muilla aloilla väkivaltakokemuksia on vähemmän.

Ammatteja, joissa on työntekijöiden määrään nähden suurin todennäköisyys kohdata työväkivaltaa, kutsumme jatkossa riskiammateiksi. Kolme riskialtteinta ammattia ovat terveyden- ja sairaanhoitotyö, sosiaalialan hoitotyö sekä vartiointi- ja suojelutyö (kuvio 1). Riskiammatit ovat pysyneet hyvin samantyyppisinä vuodesta 1999 vuoteen 2007. Väkivaltaa kokeneiden osuus oli suurin vartiointi- ja suojelutyössä, jossa joka neljäs oli kohdannut työssään väkivaltaa.

Kuvio 1. Työväkivaltaa kokeneiden osuus työllisistä ammattiryhmittäin vuonna 2007 (ammattiluokitus 1987). Prosenttia.

Lähde: Työvoimatutkimus. Tilastokeskus.

Sivun alkuun

Naiset joutuvat työssään väkivallan uhreiksi miehiä useammin

Naiset kokevat edelleen selvästi miehiä useammin väkivaltaa työssään: noin kuusi prosenttia työllisistä naisista ja kolme prosenttia miehistä oli kokenut työväkivaltaa vuoden aikana. Kaikista työväkivaltaa kokeneista kaksi kolmannesta oli naisia.

Sukupuolten välinen ero johtuu väkivallan keskittymisestä ammatteihin, joissa työskentelee paljon naisia: sekä sosiaalialan että terveyden- ja sairaanhoitotyön ammateissa työskentelevistä noin 90 prosenttia on naisia. Riskialttiissa vartiointi- ja suojelutyössä miehet ovat enemmistönä, mutta työntekijämäärältään ala on selvästi pienempi kuin naisvaltainen sosiaali- ja terveysala. Sukupuolten välinen ero oli pysynyt samana vuodesta 1999 vuoteen 2007.

Väkivaltakokemusten sukupuolijakauma riskiammateissa osoittaa, että miehet kohtasivat joissakin ammateissa väkivaltaa useammin kuin naiset (kuvio 2). Erityisesti sosiaalialan ammateissa väkivallan riski oli selvästi suurempi miehillä, vaikka heitä on työntekijöissä naisia vähemmän. Tämä viittaa siihen, että sosiaalialan ammateissa työskenteleville miehille kertyy kontrollitehtäviä, joissa väkivallan riski on suurempi (Piispa ja Saarela 2000).

Myös vartiointi- ja suojelutyössä väkivaltakokemuksia kertyy runsaasti miehille. Hoitoalan työssä naisten ja miesten riski kohdata välivaltaa on lähes yhtä suuri.

Kuvio 2. Työväkivaltaa kokeneiden osuus työllisistä sukupuolen mukaan riskiammateissa vuonna 2007. Prosenttia.

Lähde: Työvoimatutkimus. Tilastokeskus.

Sivun alkuun

Uhkailu on yleisin väkivallan muoto

Työssään väkivaltaa kokeneista 16 prosenttia kertoi joutuneensa sellaisen väkivallan kohteeksi, josta jäi näkyviä fyysisiä jälkiä ja 28 prosenttia oli kokenut väkivaltaa, josta ei jäänyt jälkiä. Yleisin väkivallan muoto oli uhkailu, jonka kohteeksi oli joutunut 72 prosenttia väkivallan uhreista. Erityyppiset väkivaltakokemukset osuivat osittain samoille henkilöille, sillä useampi kuin joka kymmenes oli kokenut vähintään kahdenlaista väkivaltaa, uhkailun lisäksi esimerkiksi fyysistä väkivaltaa.

Väkivallantekijä oli useimmiten vastaajan asiakas, potilas, oppilas tai muu työssä kohdattu ihminen. Täysin tuntematon väkivallantekijä oli kyseessä noin joka kymmenennessä tapauksessa; vain harvassa tapauksessa työtoveri tai muu tuttava syyllistyi työväkivaltaan.

Sivun alkuun

Arvioitu riski ennakoi väkivallan kokemuksia työssä

Väkivallan pelosta keskustellaan lisääntyvässä määrin monilla työpaikoilla, sillä väkivallan uhka saattaa vaikuttaa työssä viihtymiseen ja työsuoritukseen. Pelko joutua työssä asiakkaan tai potilaan pahoinpitelemäksi voi vaikuttaa jopa ammatin tai työpaikan valintaan. Myös muut työntekijät voivat kokea työpaikalla tapahtuneen väkivaltatapauksen pelottavana, ja siten teko voi vaikuttaa koko työyhteisön hyvinvointiin.

Työssä koettu riski joutua väkivallan tai sen uhan kohteeksi heikentää hyvinvointia työssä, mutta se ilmentää usein myös todellisia työväkivallan kokemuksia. Erityisen voimakkaana tämä yhteys näkyy työväkivallan riskiammattiryhmissä: terveyden- ja sairaanhoitotyössä, sosiaalialan hoitajilla ja ohjaajilla sekä vartiointi- ja suojelutyössä (taulukko 1). Näissä ammateissa työväkivallan kohteeksi joutuminen oli 2-3 kertaa yleisempää niiden joukossa, jotka olivat arvioineet väkivallan riskin tavanomaista suuremmaksi.

Taulukko 1. Työväkivaltaa kokeneiden osuus väkivallan riskin mukaan riskiammateissa vuonna 2007. Prosenttia.

  Työhön liittyy tavanomaista suurempi väkivallan riski Työhön ei liity väkivallan riskiä
Terveyden- ja sairaanhoitotyö 86 34
Sosiaalialan työ 85 34
Vartiointityö 97 58

Lähde: Työvoimatutkimus. Tilastokeskus.

Terveyden- ja sairaanhoitotyössä sekä sosiaalialan ammateissa työskentelevistä lähes yhdeksän kymmenestä ja vartiointi- ja suojelualalla lähes kaikki niistä, jotka arvioivat riskin joutua väkivallan kohteeksi työssä tavanomaista suuremmaksi, olivat joutuneet työssään väkivallan tai uhkailun kohteeksi. Miehillä riskin kokeminen oli voimakkaammin yhteydessä väkivallan kokemuksiin työssä kuin naisilla 2. Näissä ammateissa tosin nekin, jotka eivät pelänneet väkivaltaa, olivat joutuneet selvästi keskimääräistä useammin työssään väkivallan kohteeksi.

Aivan kaikissa ammateissa arvioitu väkivallan riski ja väkivaltakokemukset eivät kulkeneet käsi kädessä. Esimerkiksi tarjoilijoista lähes neljännes arvioi väkivallan riskin olevan tavanomaista suurempi, mutta väkivaltaa oli todellisuudessa joutunut kokemaan alle kahdeksan prosenttia. Toinen esimerkki löytyy liikennealan ammateista: lähes 20 prosenttia koki väkivallan riskiksi, mutta alle 5 prosenttia oli joutunut sen kohteeksi.

Sivun alkuun

Samat henkilöt kokevat sekä häirintää ja kiusaamista että työväkivaltaa

Häirintää tai kiusaamista kertoi kokeneensa nykyisessä päätyössään noin kuusi prosenttia työllisistä. Kokemukset olivat naisilla (9 %) yli kaksi kertaa niin yleistä kuin miehillä (4 %). Samat henkilöt joutuvat usein kokemaan työssään sekä häirintää ja kiusaamista että väkivaltaa, sillä runsas neljännes häirintää tai kiusaamista kokeneista oli joutunut myös väkivallan tai uhkailun kohteeksi työssään.

Häirinnän uhrien riskiammatitkin olivat samat kuin työväkivallassa, ja voidaan olettaa, että näissä ammateissa työskentelevien häirinnän ja väkivallan aiheuttajat ovat samoja. Terveydenhoito- ja sosiaalialoilla työskentelevillä väkivaltakokemukset olivat erityisen yleisiä niiden keskuudessa, jotka olivat joutuneet jonkinlaisen häirinnän ja kiusaamisen kohteeksi. Vartiointi- ja suojelutyössä tämä yhteys on heikompi (taulukko 2).

Kolmen mainitun riskiammatin lisäksi häirinnän tai kiusaamisen kokemukset olivat keskimääräistä yleisempiä opetustyötä tekevillä ja tarjoilijoilla. Näissä ammateissa häirintä näyttää useimmiten jäävän verbaaliselle tasolle, sillä varsinaiset väkivallan kokemukset eivät olleet erityisen yleisiä.

Taulukko 2. Työväkivaltaa kokeneiden osuus häirinnän ja kiusaamisen kokemusten mukaan riskiammateissa vuonna 2007. Prosenttia.

  Kokee työssään häirintää ja kiusaamista Ei koe häirintää ja kiusaamista
Terveyden- ja sairaanhoitotyö 50 12
Sosiaalialan työ 46 13
Vartiointityö 30 11

Lähde: Työvoimatutkimus. Tilastokeskus.

Sivun alkuun

Kiire lisää työväkivallan riskiä sosiaali- ja terveydenhoidon ammateissa

Kiire ja työpaineet ovat työelämässä hyvin yleisiä, sillä tutkimuksessa joka kolmas työllinen (842 000 työllistä) kertoi niiden haittaavan henkistä hyvinvointiaan. Yleisimmin kiireestä ja työpaineista kärsivät terveydenhoitoalan ammateissa työskentelevät (57 %), ja myös sosiaalialan hoitajilla nämä kokemukset olivat tavallisia (45 %). Muilta osin riskiammattien lista näyttää kuitenkin hieman erilaiselta, sillä kiire ja työpaineet ovat erittäin yleisiä myös opettajilla (48 %) sekä johtajilla (42 %).

Kiireessä ja työpaineen alla työturvallisuuden varmistaminen saattaa unohtua, eikä henkilökuntaa aina ole riittävästi, joten vaikeita asiakkaita tai potilaita joudutaan hoitamaan yksin. Tällaiset tilanteet saattavat lisätä työssä kohdatun väkivallan riskiä varsinkin hoitotyössä. Terveyden- ja sairaanhoitajilla sekä sosiaalialan hoitajilla väkivaltakokemukset olivatkin yleisempiä niiden joukossa, jotka kokivat työssään myös kiirettä ja työpaineita (taulukko 3). Yleisesti ottaen kiireen ja työpaineiden yhteys työväkivallan yleisyyteen ei kuitenkaan ollut yhtä selkeä kuin väkivallan riskin tai häirinnän.

Taulukko 3. Työväkivaltaa kokeneiden osuus kiireen ja työpaineiden kokemusten mukaan riskiammateissa vuonna 2007. Prosenttia.

  Kiire ja työpaineet haittaavat hyvinvointia Ei koe kiireen ja työpaineiden haittaavan hyvinvointia
Terveyden- ja sairaanhoitotyö 73 54
Sosiaalialan työ 66 42
Vartiointityö 30 32

Lähde: Työvoimatutkimus. Tilastokeskus.

Sivun alkuun

Työelämän sukupuolen mukainen eriytyminen näkyy myös työväkivallan kokemuksissa

Suomalainen työelämä on sukupuolen mukaan eriytynyt eli segregoitunut. Ammatit ovat jakautuneet perinteisiin miesten ja naisten töihin; segregoitumista ilmentää myös sukupuolten välinen palkkaero (ks. esim. Laine - Napari 2008). On ilmeistä, että tämä segregaatio ulottuu myös työväkivallan kokemuksiin, sillä naisille tyypillisissä sosiaali- ja terveydenhuollon ammateissa esiintyy runsaasti väkivaltaa. Näissä ammateissa työntekijöiden työviihtyvyyttä haittaavat usein myös kiusaaminen ja häirintä sekä kiire ja työpaineet, ja omalta osaltaan ne lisäävät työväkivallan riskiä ja heikentävät osaltaan työhyvinvointia.

Työssä koettu väkivalta näyttää liittyvän kahdenlaiseen työhön: hoivatyöhön ja kontrollitehtäviin. Naisvaltaisten hoiva-ammattien lisäksi työväkivaltaa on erityisesti vartiointi- ja suojelutyössä; ne ovat tyypillisesti miesvaltaisia ammatteja. Tällaista jakautumista hoiva- ja kontrollitehtäviin voi tolla myös ammattiryhmien sisällä: esimerkiksi terveyden- ja sosiaalialan ammateissa kontrollitehtävät kertyvät miehille, ja tämä ilmenee myös väkivallan kokemuksissa.

Vartiointityöhön hakeutuvat tietävät, että väkivallan riski kuuluu työhön; se voi olla jopa yksi ammatinvalinnan syy. Sen sijaan sosiaali- ja terveydenhuollon ammatteihin hakeutuvien tulevaisuudenhaaveissa väkivallan uhka tuskin on esillä, eivätkä he välttämättä edes tiedosta joutuvansa kohtaamaan tulevassa työssään väkivaltaa. Voimakkaimpia kimmokkeita alalle hakeutumiseen lienevät halu työskennellä ihmisten kanssa ja auttaa. Tämän vuoksi hoitoalan työssä esiintyvä työväkivalta tuntuu erityisen epäoikeudenmukaiselta - etenkin kun sitä tuskin huomioidaan palkassa.

_______

1  Ajallisen vertailun mahdollistamiseksi tarkastelussa on käytetty vuoden 1987 ammattiluokitusta.
2  Vartiointi- ja suojelutyössä työskentelevien naisten määrä oli pieni,
    joten sukupuolen mukaisia analyysejä työväkivallan pelon, häirinnän ja kiusaamisen
    sekä kiireen ja työpaineiden yhteydestä heidän työväkivallan kokemuksiinsa
    ei voitu tehdä.

Lähteet:

Laine, P. - Napari, S. 2008. Segregaatio ja sukupuolten palkkaerot Suomessa 1995-2004. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2008:26. STM, Helsinki.
Sirén, R. - Kivivuori, J. - Kääriäinen, J. -Aaltonen, M. 2007. Suomalaisten kokema väkivalta 1980-2006. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja 74. Helsinki.
Piispa, M. - Saarela, K. 2000. Työväkivalta. Teoksessa: Työn vaarat. Koetut työperäiset sairaudet, työtapaturmat ja työväkivaltatapaukset. Toim. Seppo Paananen. Työmarkkinat 2000:15. Tilastokeskus, Helsinki.

Hyvinvointikatsauksen artikkeleita ja muita kirjoituksia saa siteerata lähde mainiten. Kokonaisen kirjoituksen lainaamiseen tulee saada kirjoittajan lupa. Kirjoittajat kirjoittavat omissa eivätkä Tilastokeskuksen nimissä.


Päivitetty 30.9.2009