Pääkaupunkiseutulaiset kuluttavat eniten

  1. Kulutusmenojen kehitys on ollut alueellisesti melko tasaista
  2. Etelän kulutus on omaa tasoaan
  3. Arkisen kulutuksen osuus on pienin pääkaupunkiseudulla
  4. Asumisen kulut heijastelevat hintatasoa ja asumistapaa
  5. Liikennekulut suurimmat pendelöintialueilla
  6. Ravintolapalveluiden käyttö kasvattaa ruokamenojen eroja
  7. Vaatteita shoppaillaan erityisesti kaupungeissa
  8. Matkailukulutuksessa on suuria eroja
  9. Elintavan ja elintason erot muokkaavat kuvaa alueiden kulutuksesta

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Matkailukulutuksessa on suuria eroja

Kulttuuriin ja vapaa-aikaan kulutetaan keskimäärin melkein yhtä paljon kuin elintarvikkeisiin, paikoitellen jopa enemmänkin. Tähän ryhmään kuuluu melko sekalainen joukko vapaa-ajan tavaroita ja palveluja, muun muassa kodin viihde-elektroniikka ja tietokoneet, harrastus- ja virkistysvälineet, urheilu- ja kulttuuripalveluja, rahapelejä, kirjoja, lehtiä ja valmismatkoja.

Tässäkin kulutusryhmässä pääkaupunkiseutu erottuu muusta maasta selvästi: sen kotitaloudet kuluttavat jopa 36 prosenttia eli noin 1 000 euroa enemmän vapaa-aikaan kuin pohjoissuomalaiset. Suurimmat erot ovat valmismatkoissa, joihin pääkaupunkiseudun taloudet laittavat kolminkertaisesti rahaa Pohjois-Suomeen verrattuna. Eroja on myös kulttuuri- ja urheilupalveluiden kulutuksessa sekä kirjojen hankinnassa. Ainoastaan rahapeleissä pääkaupunkiseutu kuluttaa muuta maata vähemmän. Samat piirteet ovat havaittavissa kuntatyyppien välisissä eroissa: vapaa-ajan kulutus on suurinta kaupungeissa, pienintä maaseudulla ja taajamakunnat asettuvat näiden väliin.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 30.9.2009