Kuntien päättäjät toivovat kotien ottavan nuorista vastuuta

  1. Päättäjät tyytymättömiä kunnan toimintaan erityisesti kaupungeissa
  2. Päättäjien asenteet ja asiantuntemus voivat vaikuttaa vastaamiseen
  3. Nuoret halutaan pitää koulussa ja työelämässä
  4. Nuoria yritetään tavoittaa myös vapaa-aikana
  5. Valtiolta toivotaan lisäpanostusta
  6. Päättäjät korostavat vanhempien vastuuta
  7. Ongelmia on ehkäistävä ennalta
  8. Yhteistyön lisääminen on tärkeää

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Nuoria yritetään tavoittaa myös vapaa-aikana

Koulun, opiskelun ja työn lisäksi vastauksissa korostuu kuntien panostus nuorten vapaa-ajan toimintaan. Kunnissa ylläpidetään nuorisokahviloita ja -taloja sekä järjestetään vapaa-ajan toimintaa, kerhoja ja harrasteita. Kuntien liikuntapaikat luetaan myös osaksi nuoriin kohdistuvaa panostusta. Vastausten mukaan myös nuorisotyön, perhetoiminnan ja sosiaalityön resursseja on lisätty joissakin kunnissa. Vapaa-ajan toiminnoissa nousee esiin nuorten kuuleminen - nuorisovaltuustot mainitaan tärkeinä paikkoina, joiden kautta nuorten ääni saadaan esiin. Ne ovatkin olleet aktiivisia vapaa-ajan oleskelupaikkojen järjestämisessä.

Suoraan nuoriin kohdistuvien toimien lisäksi kunnissa on kiinnitetty huomiota nuorten asioiden käsittelyyn kunnan organisaatiossa sekä yhteistyöhön kunnan sisällä, eri viranomaisten ja järjestöjen välillä sekä alueen muiden kuntien kanssa. Jotkut uusista resursseista, esimerkiksi koulupsykologeja, on hankittu yhdessä lähialueen kuntien kanssa.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 8.6.2009