Pätkätyöt ovat nuoruusilmiö

  1. Määräaikaisuus on harvoin vapaaehtoista
  2. Vapaaehtoinen määräaikaisuus liittyy usein elämänvaiheeseen
  3. Selvä vähemmistö elää epätietoisuudessa
  4. Kolmekymppiset taitekohdassa

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Selvä vähemmistö elää epätietoisuudessa

Vaikka määräaikaisiin työsuhteisiin liittyy epävarmuutta, ja hyvin harva on "pätkätyösuhteessa" omasta halustaan, voi lyhyessäkin työsuhteessa olla jatkuvuutta. Valtaosalla määräaikaisissa työsuhteissa työskentelevistä on jo jatkoa tiedossa joko uutena määräaikaisuutena, vakinaisena työnä tai täysin uudessa työssä.

Epävarmuutta jatkosta tai työttömyyden uhkaa tuntevat vähiten alle 20-vuotiaat sekä eläkeikää lähestyvät 60-64-vuotiaat. Näissä ryhmissä on myös eniten niitä, jotka eivät halua uutta työtä. (Kuvio 3.) Kuten edellä jo todettiin, työuran alkupäässä työnteko on usein väliaikaista. Työuran loppupäässä määräaikainen työ voi olla "jatkoaikaa" ennen eläkettä, ja eläkkeelle jäämisen mahdollisuus vähentää työttömyyden uhkaa.

Kuvio 3. Tietoisuus työsuhteen jatkuvuudesta iän mukaan vuonna 2008. Prosenttia.

Lähde: Työolotutkimus 2008. Tilastokeskus.

Muissa ikäryhmissä epätietoisuudessa elää keskimäärin kolmannes määräaikaisista. Tästä huolimatta valtaosa eli kaksi kolmesta on jo tietoinen työnsä jatkumisesta, mikä voi osaltaan vähentää pätkätyöhön liittyvää epävarmuutta.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 8.6.2009