Surveyn alkutaival tieteelliseksi tutkimusmenetelmäksi

  1. Gallupit päänavaajina
  2. Gallup rantautuu Suomeen
  3. Tieteellisten otostutkimusten alku
  4. Ensimmäinen otantateoriaan nojaava survey
  5. Veli Verkko oli ensimmäinen rekisteritutkija

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Tieteellisten otostutkimusten alku

Otanta- ja kyselymenetelmien käyttäminen myös yhteiskuntatieteellisissä tutkimuksissa vakiintui verkkaisen alun jälkeen suhteellisen nopeasti. Menetelmistä ei ollut Suomessa julkaistu yhtään kirjallista raporttia vielä 50-luvun alkuun mennessä. Kuusen (1956) mukaan Heikki Wariksen tutkimusraportti oli ensimmäinen suomenkielinen raportti, jossa otanta- ja kyselymenetelmiä esiteltiin.

Heikki Wariksen (1952) tutkimus Siirtoväen sopeutuminen oli ensimmäinen akateeminen tutkimus Suomessa, joka tehtiin surveytutkimuksen periaatteiden mukaisesti. Nimensä mukaisesti tutkimuksen aiheena oli sotien jälkeen eripuolille Suomea asutetun siirtoväen sopeutumien alkuperäisväestön joukkoon. Tutkimuksen rahoitus saatiin pääosin Rockefeller-säätiöstä. Apurahan turvin Yhteiskunnalliseen Korkeakouluun perustettiin Yhteiskuntatieteellinen tutkimustoimisto, jonka asiantuntijavaliokuntaan kuului joukko ajan tunnetuimpia tutkijoita kuten Artturi Raula ja Veli Verkko.

Tutkimuspaikkakunnat valittiin koko siltä Oulujoen eteläpuoliselta alueelta, jonne siirtoväkeä oli sijoittunut. Varsinainen otos poimittiin kiintiöpoiminnalla viiden kriteerin mukaan: siirtoväki vs. paikallisväki, sukupuoli, ikä, siirtoväen lähtöseutu ja sijoitustiheys. Poiminta oli monivaiheinen, mutta raportista ei saa yksityiskohtaista käsitystä siitä, miten haastattelijat valitsivat kohteensa. Keskeinen syy kiintiöpoiminnan käyttöön oli ilmeisesti se, että tutkimuksen tekovaiheessa, 1940-luvun lopussa, Suomessa ei ollut kattavia ja luotettavia väestötietoja saatavilla. Ensimmäinen kattava väestölaskenta sotien jälkeen tehtiin vasta vuoden 1950 lopussa.

Tutkimus koostui kolmesta vaiheesta: yleistiedustelu 1949, erityistiedustelu 1949 ja yleistiedustelu 1951. Yleistiedustelut olivat standardoituja mielipidekyselyjä. Erityistiedustelu oli syvähaastattelu, jossa pyrittiin taltioimaan vastaukset sanatarkasti, jopa murteen mukaisesti, ja se rajoitettiin maalaissiirtoväkeen.

Yleistiedustelut ja osaksi myös erityistiedustelun haastattelut toteutti Psyko-Työ Oy -niminen markkinointi- ja mielipidetutkimusyritys. Psyko-Työ Oy:stä ei löydy paljon tietoa, mutta se oli ilmeisesti poliittisesti suuntautunut yritys. Sillä ei ollut pysyvää kenttäorganisaatiota, vaan työtä tekivät kuhunkin hankkeeseen erikseen kiinnitetyt haastattelijat. Lisäksi osan erityistiedustelun haastatteluista tekivät muutamat "ylioppilasosakuntien kotiseuturetkikuntien jäsenet tutkimustoimiston ohjauksessa".

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 16.3.2009