Kiinan vaurastuminen lisää elintarvikkeiden hintapaineita

  1. Rikastuminen lisää lihankulutusta
  2. Hallitus hillitsee hintapaineita
  3. Omavarainen Kiina
  4. Tuotanto kasvaa ja koneistuu
  5. Kiinan vaikutukset maailmanmarkkinoihin

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kirjoittajat: Juuso Kaaresvirta, Tuuli Koivu ja Aaron Mehrotra  ovat Suomen Pankin Siirtymätalouksien tutkimuslaitoksen (BOFIT) ekonomisteja. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Tieto&trendit-lehdessä 6/2008

Inflaatio on kiihtynyt Kiinassa selvästi viimeisten parin vuoden aikana. Vaikka maa on osittain onnistunut suojautumaan maailmanlaajuiselta elintarvikkeiden hintojen nousulta, kotimaiset tekijät ovat johtaneet ruuan nopeaan kallistumiseen myös Kiinassa. Hintapaineiden uskotaan jatkuvan, sillä elintason nopea nousu kasvattaa useiden elintarvikkeiden kulutusta vauhdilla.
______________

Inflaatio on kiihtynyt useimmissa maissa merkittävästi viimeisen vuoden aikana. Energian ohella ruuan raaka-aineiden kallistumisella on ollut kehityksessä tärkeä rooli. Esimerkiksi vehnän maailmanmarkkinahinta on yli kaksinkertaistunut. Ruuan hintapaineita ovat osaltaan ruokkineet tulojen ja elintason nousu useissa kehittyvissä talouksissa, kuten Kiinassa, joten hintapaineet ovat todennäköisesti pysyvämpiä kuin elintarvikkeiden tarjontaan liittyvien lyhyiden shokkien vaikutukset.

Elintarvikkeiden hintakehitys on kiihdyttänyt inflaatiota etenkin alemman tulotason maissa, joissa merkittävä osa kotitalouksien tuloista kuluu ruokaan. Kiinassa elintarvikkeiden osuus on noin kolmannes kuluttajahintaindeksistä ja siellä inflaatio lähti nousuun vuoden 2006 lopulla juuri elintarvikkeiden hintojen nousun seurauksena (Kuvio 1). Vaikka osa hintojen noususta selittyy tarjontapuolen shokeilla, hintakehitys liittyy myös elintason nousun aiheuttamaan kysynnän kasvuun.

Kuvio 1. Ruuan hintakehitys Kiinassa ja maailmalla

Lähde: Kiinan tilastoviranomaiset, IMF

Rikastuminen lisää lihankulutusta

Yksi tapa tutkia inflaatiopaineiden pysyvyyttä on tutkia tulojen vaikutusta elintarvikkeiden kysyntään laskemalla ns. tulojoustoja. Mikäli tuotanto ei reagoi nopeasti tulojen noususta johtuvaan kysynnän kasvuun, hintapaineet kasvavat. Laskimme Kiinan tulojoustoja lukuisille elintarvikkeille käyttämällä aineistoa vuosilta 1978-2007.

Tulojouston arvo 1,00 ilmoittaa, että tulojen noustessa yhdellä prosentilla elintarvikkeen kulutus nousee yhden prosentin. Mikäli tulojouston arvo on korkea, suotuisan tulokehityksen oloissa elintarvikkeen kulutus kasvaa siis nopeasti.

Elintason nousu on lisännyt erityisesti maidon ja lihan kulutusta Kiinassa (Taulukko 1). Tulojoustot ovat korkeimmat naudanlihalle, maidolle ja maitojauheille, sekä kasviöljylle. Tulojen nousun vaikutus myös lampaanlihan, porsaanlihan ja munien kysyntään on merkittävä. Sen sijaan viljan tai riisin kulutus vähenee tulojen nousun seurauksena.

Taulukko 1. Elintarvikkeiden tulojoustoja Kiinassa

Elintarvike Tulojousto Elintarvike Tulojousto
Riisi -0,07 Kananliha 0,3
Vehnä 0,03 Lampaanliha 0,9
Muut viljat -0,53 Täysmaitojauhe 1,0
Sokeri 0,31 Kananmunat 0,8
Kasviöljy 1,09 Maito 1,0
Naudanliha 1,58 Voi 0,4
Porsaanliha 0,63 Juusto 0,4

Lähde: Omat laskelmat perustuen OECD-FAO:n tilastoihin.
Tulomuuttuja on reaalinen bkt per capita.

Tulokset ovat linjassa yleisten oletusten kanssa siitä, miten tulojen kasvu vaikuttaa eri elintarvikkeiden kysyntään. Samansuuntaisia tuloksia saadaan vertailemalla elintarvikkeiden kulutusta Kiinan eri tuloluokissa (Taulukko 2). Korkeammassa tuloluokassa kulutetaan selvästi enemmän lihaa, kalaa ja maitoa. Myös tuoreiden hedelmien kulutus on suurempaa. Viljan kulutus henkeä kohti on korkeammassa tuloluokassa sen sijaan vähäisempää kuin alemmassa luokassa.

Taulukko 2. Ero elintarvikkeiden kulutuksessa
(henkeä kohti) vuonna 2006 korkeamman ja matalamman keskiluokan välillä

Elintarvike Ero kulutuksessa, %
Vilja -3,8
Tuoreet vihannekset 11,4
Tuoreet hedelmät 50,6
Olut 44,7
Naudanliha 36
Porsaanliha 15,2
Kananliha 36,5
Lampaanliha 47,2
Kala 41,3
Kananmunat 18,2
Maito 72,7

Lähde: Kiinan tilastovirasto, omat laskelmat

Tulosten valossa on siten selvää, että talouskehityksen jatkuessa nopeana elintarvikkeiden hintapaineet jatkuvat edelleen, sillä usean tuoteryhmän kulutuksen ennustetaan kasvavan selvästi. Vaikka viljan kysynnän kasvu on ollut melko hidasta, liha- ja maitotuotteiden tuottamiseen tarvittava rehu aiheuttaa paineita myös viljelypinta-alalle yhä kasvavassa määrin.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 17.9.2008