Aikuisiällä oppiminen saa kannatusta suomalaisilta

  1. Oppiminen tuottaa iloa
  2. Oppiminen on työn kannalta tärkeää
  3. Työssä oppimiseen uskotaan?
  4. Koulutusvastuun jakamisesta erilaisia näkemyksiä
  5. Asenteet ovat suotuisat elinikäiseen oppimiseen

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Koulutusvastuun jakamisesta erilaisia näkemyksiä

Aikuiskoulutuksen vastuuta koskevista väitteistä on vaikea muodostaa selkeää kokonaiskuvaa. Kahdeksan kymmenestä on sitä mieltä, että työnantajien pitäisi olla vastuussa työntekijöidensä kouluttamisesta. Hieman yli puolet on puolestaan sitä mieltä, että ihmisten tulisi olla valmiit maksamaan jotain aikuiskoulutuksestaan.

Työnantajan vastuuta työntekijöidensä koulutuksesta korostavat erityisesti alemmat toimihenkilöt, työntekijät, vanhemmat ikäluokat ja ne, jotka ovat osallistuneet aikuiskoulutukseen. Vähiten työnantajan vastuu saa kannatusta maatalousyrittäjien ja muiden yrittäjien joukossa, joissa on myös jonkin verran kantaansa epäröiviä. Ihmisten omaa maksuvalmiutta kannattavat erityisesti yrittäjät ja vanhemmat ikäluokat, vähiten nuoret ja opiskelijat. Myös aikuiskoulutukseen osallistuneet sekä korkeasti koulutetut ovat sitä mieltä, että ihmisten tulisi olla valmiit maksamaan itse enemmän.

Näitä väitteitä on vaikea tulkita yhdessä: työnantajan vastuuta kartoittava kysymys on kohdennettu suoraan henkilöstökoulutukseen, kun taas omaa maksuosuutta kartoittavassa kysymyksessä kyseeseen voi tulla muukin kuin työhön liittyvä opiskelu.

Joitakin havaintoja voidaan kuitenkin tehdä siitä, miten erilaiset intressit ohjaavat vastaamista. Yrittäjien etuna on työnantajan vastuu vähentäminen ja ihmisten oman maksuosuuden kasvattaminen. Työntekijöiden ja alimpien toimihenkilöiden intressinä puolestaan on pitää oma vastuu pienempänä. Opiskelijoiden ja nuorten vastauksissa taas voivat heijastua kokemukset maksuttomasta perustutkinto-opiskelusta. Oman maksuosuuden puoltajia on kuitenkin enemmistö, joten väitteeseen sisältyvä lievennys "olisi oltava valmiit maksamaan jotakin" voi saada kannatusta korkeammaksi. Myönteisyyttä voi lisätä sekin, että koulutukseen voi sisältyä myös harrastusluonteinen opiskelu.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 16.12.2008