Aikuisiällä oppiminen saa kannatusta suomalaisilta

  1. Oppiminen tuottaa iloa
  2. Oppiminen on työn kannalta tärkeää
  3. Työssä oppimiseen uskotaan?
  4. Koulutusvastuun jakamisesta erilaisia näkemyksiä
  5. Asenteet ovat suotuisat elinikäiseen oppimiseen

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Oppiminen on työn kannalta tärkeää

Koulutusta ja oppimista pidetään yleisesti tärkeänä myös työn kannalta. Yhdeksän kymmenestä on sitä mieltä, että tietojaan ja taitojaan on kehitettävä jatkuvasti, jos haluaa menestyä työssä. Oppimista pidetään tärkeänä myös työn turvaamisen kannalta: 80 prosenttia on ainakin jossain määrin sitä mieltä, että ihmiset, jotka jatkavat uusien asioiden opiskelua aikuisena, välttävät todennäköisemmin työttömyyden.

Tietojen ja taitojen jatkuvaan kehittämistarpeeseen uskovat vähiten työntekijät, perusasteen koulutuksen saaneet ja nuoret. Tähän selitys voi löytyä töiden luonteesta: suorittavassa, vähän koulutusta vaativassa työssä jatkuvaa kehittymistä ei välttämättä koeta tarpeelliseksi tai edes mahdolliseksi. Nuoremmilla ikäluokilla kokemukset työelämästä voivat olla vielä sen verran vähäiset, ettei jatkuvasta kehittämisestä ole vielä paljon kokemusta ja työssä menestyminenkin on vielä edessäpäin.

Työttömyyden välttämiseen koulutuksen avulla uskovat vähiten työntekijät, yrittäjät ja pelkän perusasteen koulutuksen saaneet. Eniten koulutuksen merkitykseen työttömyyden välttämiseksi uskovat opiskelijat, ylemmät toimihenkilöt ja korkeakoulutuksen saaneet. Myös aikuiskoulutukseen osallistuneet uskovat useammin koulutuksen merkitykseen kuin osallistumattomat. Näkemysten jakautuminen tuntuu luontevalta: ne, jotka pitävät koulutusta tärkeänä, yleensä myös kouluttautuvat pitkälle. Yrittäjien kantaa voi puolestaan selittää se, että omalla työllään työllistyvien kohdalla työttömyysuhka ei välttämättä liity niin vahvasti koulutukseen kuin esimerkiksi työntekijöillä vaan esimerkiksi suhdanteisiin. On kuitenkin muistettava, että valtaosa vastaajista uskoo koulutuksen merkitykseen työttömyyden välttämisessä, joten tulkinnat on tehtävä varauksella.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 16.12.2008