Työsuhde ja koulutus ratkaisevia aikuiskoulutukseen osallistumisessa

  1. Aikuiskoulutuksen merkitys kasvaa
  2. Koulutustarve ajaa ammatilliseen aikuiskoulutukseen
  3. Koulutus ja työnantajasektori selittävät osallistumista
  4. Palkansaajien koulutukseen pääsy on eriarvoista

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kirjoittaja: Kirsti Pohjanpää on erikoistutkija Tilastokeskuksen Elinolot-yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen  Hyvinvointikatsauksessa 3/2008.

Aikanaan hankitut tutkinnot eivät riitä kiivastahtisessa työelämässä. Palkansaajat paikkaavat innokkaasti koulutusvajettaan osallistumalla aikuiskoulutukseen, ja osaamisesta ja koulutusmyönteisyydestä on tullut entistä tärkeämpi resurssi. Kunta ja valtio kouluttavat työntekijöitään enemmän kuin yksityinen sektori.

Joka toinen 18-64-vuotias työvoimaan kuuluva osallistui vuoden aikana aikuiskoulutukseen työhön tai ammattiin liittyvien syiden takia vuonna 2006. Osallistuneiden osuus oli sama kuin kuusi vuotta aikaisemmin ja 6-7 prosenttiyksikköä suurempi kuin 1990-luvulla. (Pohjanpää ym. 2008.)

Palkansaajista ammatilliseen aikuiskoulutukseen osallistui 58 prosenttia, mikä vastaa runsasta 1,1 miljoonaa 18-64-vuotiasta. Korkea-asteen koulutuksen saaneet sekä julkisella sektorilla työskentelevät osallistuvat muita useammin (kuviot 1 ja 2). Myös naisten, 25-54-vuotiaiden, toimihenkilöiden ja kaupunkimaisissa kunnissa asuvien osallistuminen ammatilliseen aikuiskoulutukseen on jonkin verran keskimääräistä yleisempää.

Kuvio 1. Ammatilliseen aikuiskoulutukseen osallistuminen koulutusasteen mukaan
vuonna 2006 (18-64-vuotiaat palkansaajat).

Lähde: Aikuiskoulutustutkimus 2006. Tilastokeskus.

 

Kuvio 2. Ammatilliseen aikuiskoulutukseen osallistuminen työnantajasektorin mukaan
vuonna 2006 (18-64-vuotiaat palkansaajat).

Lähde: Aikuiskoulutustutkimus 2006. Tilastokeskus.

Aikuiskoulutus on aikuisille suunniteltua ja järjestettyä koulutusta. Se voi olla tutkintoon tähtäävä, mutta tutkinto ei ole aina syy koulutukseen osallistumiselle. Usein koulutukseen mennään, kun ollaan oltu jo joitakin vuosia mukana työelämässä. Ammatillinen aikuiskoulutuson puolestaan koulutusta, johon osallistutaan työhön tai ammattiin liittyvien syiden takia - osallistumissyyt vastaaja voi arvioida itse. Esimerkiksi englannin kielen kurssi voi olla toisille ammatillista, toisille taas ei. - Jos työnantaja on osallistunut koulutuksen kustannuksiin, on kyse henkilöstökoulutuksesta (ks. Timo Ruuskasen artikkeli tässä lehdessä).

Tässä artikkelissa tarkastellaan palkansaajien osallistumista ammatilliseen aikuiskoulutukseen sekä sitä, missä koulutukseen osallistujat eroavat koulutukseen osallistumattomista. Tarkastelun pääpaino on työelämään liittyvissä ilmiöissä. Tiedot perustuvat aikuiskoulutustutkimukseen, jonka tiedonkeruu toteutettiin vuonna 2006 Tilastokeskuksen, opetusministeriön ja Euroopan tilastoviraston Eurostatin yhteishankkeena.

Aikuiskoulutuksen merkitys kasvaa

Globalisaatio ja talouden kansainvälistyminen lisäävät kilpailua ja aiheuttavat työsuhteiden ja työelämän epävarmuutta. Muutos heijastuu myös koulutus- ja osaamisvaatimuksiin. Lisäksi suuret teknologiset muutokset ja väestön ikääntyminen sekä ilmastonmuutos vaikuttavat työhön ja sen vaatimaan koulutukseen. On esitetty, että työhön liittyvät epävarmuustekijät pikemminkin lisääntyvät kuin vähenevät tulevaisuudessa (esim. Räikkönen 2007).

Peruskoulutus ei pysty vastaamaan nopeisiin muutoksiin yksin, vaan tarvitaan aikuiskoulutusta - erityisesti ammatillista aikuiskoulutusta ja henkilöstökoulutusta. Työelämätaitojen lisäksi koulutuksen tulee innostaa jatkuvaan oppimiseen (Opetusministeriö 2008). Ajatus suoraviivaisesta elämänkulusta, jossa ammatillisen koulutuksen jälkeen siirrytään palvelemaan työnantajaa loppuiäksi, on vanhentunut. Sen sijalle ovat tulleet elinikäinen oppiminen ja työssä oppiminen. Opiskelu ja työ lomittuvat ja menevät osin päällekkäin; työ sisältää opiskelua ja opiskelu työtä. (Esim. Järvensivu ja Koski 2008; Stenström 2008).

Työnantajan ja työntekijän välinen sopimus on muuttunut. Aikaisempi niin sanottu paternalistinen psykologinen sopimus perustui luottamukseen ja vastavuoroisuuteen; tunnollisesti tehty työ toi varmuuden työsuhteen jatkumisesta. Nyky-yhteiskunnassa kilpailua käydään maailmanlaajuisilla markkinoilla ja hyvinkin nopeatempoisesti, joten tämäntyyppisen sopimisen aika on ohi. Sen sijaan työnantaja pyrkii tarjoamaan työntekijöilleen haasteellisia työtehtäviä ja näin takaamaan heidän osaamisensa jatkuvan kehittymisen ja parantamaan heidän työllistymismahdollisuuksiaan. (Alasoini 2006 ja 2007.)

Myös Päivi Naumanen (2002) tuo esille koulutuksen työmarkkina-asemaa parantavan ja ylläpitävän vaikutuksen. Kun työmarkkinoilla pysymisestä ja työssä hyvin selviämisestä tulee entistä ankarampi velvoite, myös koulutuksen "vaihtoarvo" eli koulutuksen rooli menestymisen pelivälineenä korostuu (Naumanen 2002, 280). Elämme voimakkaan yksilöitymisen aikakautta myös työelämässä (Julkunen 2008), ja jokainen on itse vastuussa omasta markkina-arvostaan. Kärjistäen voidaan väittää, että työtä tehdään oman markkina-arvon säilyttämiseksi. Epävarmuuden ja liikkuvuuden tarpeen lisääntyminen onkin puettu hyvän urakehityksen vaatteisiin ja mielikuviin sen luomista uusista työ- ja ammattimahdollisuuksista. Työ on minua varten enkä minä työtä varten, saattaa nykytyöntekijä ajatella.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 16.12.2008

Jaa