Liikenteen historia liikuttaa matkailijoita

  1. Vanhimmat museotiet keskiajalta
  2. Vanhat junat tallessa, asemien suojelulla kiire
  3. Laivat vetävät matkailijoita
  4. Museoiden kokoelmista löytyy tietokoneitakin

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Laivat vetävät matkailijoita

Kulttuurihistoriallisesti arvokkaita laivoja ovat etenkin perinnelaivat, museolaivat sekä monet hylyt. Perinnelaivat ovat aluksia, jotka kuuluvat Museoviraston perinnelaivarekisteriin. Rekisteri perustettiin 1994, ja siihen voidaan hyväksyä merenkulun historian kannalta arvokkaita liikennöintikunnossa olevia aluksia.

Perinnelaivoja on 87, niistä yli puolet Etelä-Savossa ja Uudellamaalla. Vanhimmat ovat 1800-luvun lopulta, uusimmat 1960-luvulta. Perinnelaivoista 54 on höyrylaivoja, 14 moottorilaivoja, 15 purjelaivoja ja 4 proomuja. Laivojen määrä on kasvanut yli 30:lla viimeisten 10 vuoden aikana.

Museolaivoja on Suomessa 23. Niistä 13 on Turun Forum Marinumissa. Vanhin Forum Marinumin laivoista, kolmimastoparkki Sigyn, rakennettiin vuonna 1887. Suosituin museolaiva on Maarianhaminassa sijaitseva, vuonna 1903 rakennettu nelimastoparkki Pommern, johon on tutustunut viime vuosina 32 000-45 000 kävijää vuosittain.

Museolaivoihin on oheisessa taulukossa laskettu myös Suomenlinnassa oleva sukellusvene Vesikko. Siihen on tutustunut vuosittain 18 000-26 000 henkeä. Helsingin Hylkysaaren rannassa ollut majakkalaiva Kemi on siirretty Suomen merimuseon muuton yhteydessä Kotkaan. Sisämaan maakunnista vain Etelä-Savossa on museolaivoja. Jotkin museolaivat kuuluvat myös perinnelaivarekisteriin.

Laivat ovat kirkkojen jälkeen ulkomaalaisten matkailijoiden suosituimpia käyntikohteita Suomessa. Matkailun edistämiskeskuksen kävijämäärätutkimusten mukaan kaikista laivoissa käyneistä matkailijoista on ollut useina vuosina yli kolmannes ulkomaalaisia.

Suomen rannikkovesillä on runsaasti hylkyjä. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaita ovat etenkin yli 100 vuotta vanhat niin sanotut museohylyt, joita tunnetaan yli 500. Niistä vain 208 on paikannettu. Valtaosa sijaitsee Suomenlahden, Saaristomeren ja Ahvenanmaan vesillä. Vanhimmat ovat 1000-luvulta.

Sisävesillä hylkyjä on etenkin Saimaan alueella, vanhimmat keskiaikaisia veneitä. Vuonna 1788 Helsingin edustalle uponneen ruotsalaislaivan, Kronprins Gustav Adolfin, hylylle on rakennettu Suomen ensimmäinen vedenalainen hylkypuisto, johon on mahdollista tutustua ilman erityislupaa sukeltamalla.

Merenkulkualan museoita on Suomessa 16. Suurimmat ovat vuodesta 2008 alkaen Kotkan Merikeskus Vellamossa toimiva Suomen merimuseo sekä Forum Marinum Turussa. Vuonna 1999 avattu Forum Marinum on vakiinnuttanut asemansa merimuseoiden joukossa. Ensimmäisen vuoden kävijämäärä oli runsaat 13 000, ja vuonna 2007 kävijöitä oli lähes 60 000. Museon kokoelmat ovat kasvaneet 3 300 esineestä vuonna 1999 yli 5 000:een vuonna 2006. Myös tilat ovat moninkertaistuneet.

Kokoelmiltaan suurin merimuseomme on Suomen merimuseo, jossa on lähes 14 000 esinettä; kasvua 10 vuodessa noin 4 000 esinettä. Kävijöitä on silti ollut melko vähän (noin 10 000 henkeä vuodessa). Syynä on pidetty museon hankalaa sijaintia Helsingin Hylkysaaressa. Nähtäväksi jää, löytääkö yleisö museon paremmin Kotkasta. Merenkulkumuseoihin on tässä artikkelissa laskettu myös Bengtskärin majakkamuseo, Luotsimuseo Uudessakaupungissa sekä 5 kanavamuseota sisämaassa, esimerkiksi Saimaan kanavan museo Lappeenrannassa.

Taulukko 1. Kulttuurihistorialliset liikennekohteet maakunnittain 2008

Maakunta Museo-
rekisterissä olevat
ajoneuvot 1)
Tiemuseo-
kohteet 2)
Museo-
rautatiet3)
Rautatie-
asema-
alueet4)
Rakennukset
rautatie-
asema-
alueilla4)
Perinne-
laivat 5)
Museo-
laivat3)
Yhteensä 27 135 59 5 118 889 87 23
Uusimaa 5 476 5 - 20 122 18 2
Itä-Uusimaa 586 - 1 3 19 3 -
Varsinais-Suomi 3 531 3 - 8 66 3 13
Satakunta 1 668 4 - 3 32 - -
Kanta-Häme 1 125 3 1 6 42 - -
Pirkanmaa 2 678 3 1 12 75 8 -
Päijät-Häme 1 007 1 - 1 17 3 -
Kymenlaakso 857 6 - 2 13 2 3
Etelä-Karjala 434 1 - 2 21 3 -
Etelä-Savo 780 4 - 11 76 27 4
Pohjois-Savo 753 3 - 8 66 6 -
Pohjois-Karjala 560 2 - 4 49 2 -
Keski-Suomi 1 128 3 1 7 65 9 -
Etelä-Pohjanmaa 1 899 2 - 7 45 - -
Pohjanmaa 2 031 5 1 7 46 - -
Keski-Pohjanmaa 323 - - 2 2 - -
Pohjois-Pohjanmaa 1 116 5 - 3 17 1 -
Kainuu 210 4 - 7 82 1 -
Lappi 602 5 - 5 34 - -
Ahvenanmaa 270 - - - - 1 1
1) Lisäksi 6 ajoneuvoa, joiden kotimaakunta tuntematon sekä 95 ajoneuvoa ulkomailla. Tiedot peräisin Ajoneuvohallintokeskuksen ajoneuvorekisteristä, jossa on joitakin puutteellisia ja virheellisiä tietoja. Lähde: Tilastokeskus, Yritysten suhdanteet: liikenne ja matkailu. Ålands landskapsregering, motorfordonsbyrån.
2) Sisältää museotiet ja -sillat. Mikäli kohde sijaitsee usean maakunnan alueella, se on laskettu mukaan vain yhteen maakuntaan. Lähde: Tiehallinto.
3) Lähteet: Suomen museoliiton museotietokanta (www.museot.fi) ja kohteiden nettisivut.
4) Lähde: Sopimus menettelytavoista valtakunnallisesti merkittävien rautatieasema-alueiden säilyttämiseksi ja suojelemiseksi 22.9.1998. Ympäristöministeriö ym.
5) Sisältää perinnelaivarekisteriin hyväksytyt alukset. Kaikkiaan Suomessa arvioidaan olevan noin 200 kulttuurihistoriallisesti arvokasta alusta. Lähde: Museovirasto.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 9.9.2008