Rahoitusmarkkinoiden kriisi jakaa Eurooppaa

  1. Finanssikriisin erityispiirteet
  2. Yhdysvalloissa tapahtunee käänne
  3. Eurooppa jakautunut kahtia
  4. Suomi kuuluu vahvaan leiriin
  5. Suhdannepolitiikan pelivara pieni

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Yhdysvalloissa tapahtunee käänne

Talouspoliittinen päätöksenteko on Yhdysvalloissa yleensä spontaania ja vaikeammin ennustettavaa kuin Euroopassa. Tämä ero näkyy myös talouspolitiikan viime kuukausien reaktioissa Atlantin kahta puolen. Rahapolitiikkaa on kevennetty Yhdysvalloissa yhteensä yli 3 prosenttiyksikön ohjauskoron alennuksin (Kuvio 2). Finanssipolitiikkaa on puolestaan kevennetty mittavin, yli 1 prosenttiin bkt:sta yltävin verohelpotuksin, jotka läpäisivät amerikkalaisen lainsäädäntöjärjestelmän poikkeuksellisen nopeasti.

Kuvio 2. Euroalueen ja USA:n keskuspankkikorot

Lähde: EKP, FED

On kyseenalaista, estääkö elvytysruiske Yhdysvaltojen taantuman. Ensimmäisellä vuosineljänneksellä kokonaistuotanto pysynee hädin tuskin viime vuoden loppuneljänneksen tasolla, ja parasta aikaa bkt saattaa jo supistua. Talouskehityksen suunnan määrää kahden vastakkaisen tekijän yhteisvaikutus. Toisaalta elvytystoimet sysäävät kasvua liikkeelle, mutta toisaalta velkaantuneet kotitaloudet, omaisuusarvojen lasku ja riskien korkeampi hinnoittelu lainamarkkinoilla painavat sitä alaspäin. Kansainvälinen valuuttarahasto ennakoi Yhdysvaltojen talouden kasvun jäävän sekä tänä että ensi vuonna vain 0,5 prosentin tuntumaan.

Meidän on Euroopassa varauduttava siihen, että Yhdysvaltojen rahapolitiikan uudelleen ruokkima inflaation pelko ja vaihtotaseen vaje pitävät dollarin heikkona euroon nähden. Tämä merkitsee sitä, että Yhdysvaltojen mahdollinen piristysruiske virkistää Euroopan talouksia aiempaa vähemmän.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 28.5.2008