Indikaattorimaailma liikkeessä - mitä uutta syntymässä?

  1. Uusia sisältöjä: onnellisuus ja todellinen vauraus
  2. Kansallisia ja kansainvälisiä hyvinvoinnin indikaattorikehitelmiä
  3. Indikaattorit ja politiikka: ajankohtaista EU:n hyvinvointikeskustelua
  4. Uutta ja vanhaa
  5. Indikaattorit ja tietoon perustuva päätöksenteko edelleen nousussa?

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Indikaattorit ja tietoon perustuva päätöksenteko edelleen nousussa?

Istanbulin indikaattorikokouksen innoittamina teimme aloitteen indikaattorityön edistämiseksi myös Suomessa. Syksyllä 2007 keskusteltiin siitä, mitä hyötyjä olisi saavutettavissa Istanbulissa esiteltyjen tyyppisistä kansallisista indikaattorijärjestelmistä Suomessa. Ehdotettiin myös esiselvitystä kesään 2008 mennessä. Sen jälkeen olisi vuorossa Suomessa pidettävä pieni pohjoismainen indikaattorikokous, jossa Pohjoismaat voisivat vertailla kokemuksiaan ja suunnitelmiaan.

Yksi tämänhetkisen indikaattoriaallon kantavia ajatuksia on edistää niin sanottua näyttöön perustuvaa päätöksentekoa. Indikaattorien ajatellaan voivan olla siinä avainasemassa. Istanbulin indikaattorikonferenssin keskusteluissa näyttöön perustuvan päätöksenteon vaatimusta tosin joskus lievennettiin ja tyydyttiin puhumaan "näytöstä selvillä olevasta päätöksenteosta". Joka tapauksessa hyvin tuotetut, läpinäkyvät, avoimesti saatavilla olevat ja käyttäjäystävälliset indikaattorit tukevat tällaisia pyrkimyksiä; ne tiivistävät tietotulvaa, antavat mahdollisuuden ajallisiin ja paikallisiin vertailuihin ja helpottavat kaikkien päätöksentekoon osallistuvien tilannetta päätösvaihtoehtojen arvioinnissa.

Ja kuten OECD:n Istanbulin-konferenssissa moneen kertaan korostettiin: osapuolia eivät ole vain nimetyt hallinnolliset päätöksentekijät, vaan myös yleisö, järjestöt, yritykset ja media. Parhaimmillaan indikaattorit antavat näille muille osapuolille mahdollisuuden vaatia päätöksentekijöitä entistä paremmin tilille ratkaisuistaan. Tällä tavoin maailmanlaajuisen indikaattoriliikkeen aktivistit uskovat parantavansa demokratioiden toimintaa ja mahdollistavansa globaalissa mittakaavassa merkityksellisten asioiden näkyvyyden päätöksentekoa valmistelevissa keskusteluissa.

Lähteet:

Brysselin konferenssi (2007). "Beyond GDP". Konferenssin materiaali saatavissa: www.beyond-gdp.eu.
Canadian Index of Wellbeing, (CIW). Saatavissa: www.atkinsonfoundation.ca.
Istanbulin julistus (2007). Epävirallinen käännös saatavissa: www.tilastokeskus.fi/hyvinvointikatsaus.
KOM(2007)726. Mahdollisuudet, väylät ja yhteisvastuu. 2000-luvun Euroopan uusi sosiaalinen visio. Saatavissa: http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=COM:2007:0726:FIN:FI:PDF. [Viittauspäivä 14.2.2008.]
"Les réalités sociales françaises à l'aune européenne" ou le portrait social des Français dans l'Europe(2007). Saatavissa: http://www.strategie.gouv.fr/article.php3?id_article=696. [Viittauspäivä 14.2.2008.]
Liddle, R. - Lerais, F. (2007). EU:n sosiaalinen todellisuus. Eurooppa-politiikan neuvonantajien toimisto. Saatavissa: http://ec.europa.eu/citizens_agenda/social_reality_stocktaking/docs/background_document_fi.pdf. [Viittauspäivä 14.2.2008.]
Maailmanpankki (2006). Where is the Wealth of Nations. Measuring capital for the 21st century. Saatavissa: http://siteresources.worldbank.org/INTEEI/214578-1110886258964/20748034/All.pdf [Viittauspäivä 14.2.2008.]
Measures of Australia's Progress, (MAP). Saatavissa: www.abs.gov.au.
Measuring Ireland's Progress. Saatavissa: www.cso.ie.
OECD (2007). Measuring and fostering the progress of societies. Istanbulin konferenssi. Konferenssin materiaali saatavissa: www.oecd.org/oecdworldforum.
Sauli, H. - Simpura, J. (2004). Auttaako indikaattoriaalto tietotulvassa? Hyvinvointikatsaus 1.

Hyvinvointikatsauksen artikkeleita ja muita kirjoituksia saa siteerata lähde mainiten. Kokonaisen kirjoituksen lainaamiseen tulee saada kirjoittajan lupa. Kirjoittajat kirjoittavat omissa eivätkä Tilastokeskuksen nimissä.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 12.3.2008