Alueelliset kehitysnäkymät vuodelle 2008:
Maakuntien väliset erot kaventuneet

  1. Helsingin metropolialueen taloudenhoito vaikeutumassa
  2. Verotulot ja velanotto lisääntyvät
  3. Terveydenhoidon ja vanhusten hoidon ongelmat kasvamassa
  4. Työllisyyden odotetaan paranevan koko maassa
  5. Investointien kasvu hidastumassa vuonna 2008
  6. Joka neljäs kunta pohtii yhdistymistä lähimmän kolmen vuoden kuluessa
  7. Jo 33. aluebarometri

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Verotulot ja velanotto lisääntyvät

Verotulojen ja velanoton arvioitiin kasvavan koko maassa. Keskusseuduilla lähes kaikki vastaajat arvioivat verotulojen kasvavan tänä ja ensi vuonna. Muissa kunnissa, varsinkin harvaan asutuilla seuduilla, odotukset olivat hieman varovaisemmat. Verotulojen kasvu koski kuitenkin kaikenkokoisia kuntia.

Myös velanoton arveltiin lisääntyvän vuonna 2008 (kuvio 1). Noin kolmannes vastaajista uskoi kuntansa lainakannan kasvavan tänä ja ensi vuonna. Eniten velkaa otetaan suurilla kaupunkiseuduilla. Velanoton suotuisa vähenemistrendi näyttäisi pysähtyneen.

Kuvio 1. Velkamäärän näkymät seuraavalle vuodelle erikokoisissa kunnissa 2/1991-2/2007

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 28.1.2008