Muotoilupalvelujen verkostokylä sijaitsee Etelä-Helsingissä

  1. Miksi muotoilun talous keskittyy Etelä-Helsinkiin?
  2. Arkkitehdit haluavat työskennellä keskustassa
  3. Ruoholahden mainostoiminta kasvaa nopeimmin
  4. Taustalla kyläyhteisön kaipuu?
  5. Muotoilutoiminta eroaa arkkitehti- ja mainosalasta
  6. Luova ilmapiiri ja läheiset yhteydet tärkeitä verkostokylässä
  7. Modernin muotoilun talouden kylä lisää luottamusta ja kilpailua

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Taustalla kyläyhteisön kaipuu?

Mainosalan toimipaikkojen sijaintiin vaikuttaa ennen kaikkea tarve sijoittua lähelle toisiaan. Tämä tarve näyttää olevan jopa suurempi kuin asiakkaiden läheisyys. Myös kansainvälisesti asiantila vaikuttaa olevan näin. Erityisesti Lontoosta on tehty mainosalan tutkimuksia todella runsaasti. Taustalla lienee se, että Britanniaa pidetään Euroopan mainosalan kiistämättömänä keskuksena, ja siellä myös mainosalan bkt-osuus on suurempi kuin muualla. Lontoossa suuri osa alan aktiviteetista on keskittynyt Sohon alueelle.

Mainosalan työntekijät vaihtavat toimistoa muita aloja keskimääräistä useammin. Toimistoja syntyy ja kuihtuu nopealla syklillä. Alalla sekä toimiston että yksittäisten tekijöiden ranking-lista päivitetään lähes joka viikko uudestaan. Jos kaikki tuntevat toisensa, asuvat samoilla kulmilla ja myös toimistot sijaitsevat lähekkäin, työpaikan vaihto ja uudet kuviot on helppo toteuttaa myös fyysisesti. Tilanne on sama myös muualla maailmassa. Soho Lontoossa, Söder Tukholmassa ja niin edelleen. Tässä mielessä voi jopa sanoa, että mainostoimiston sijainti Punavuoressa tai alueen lähistöllä on aika sovinnaista: useat mainostoimistot menevät sinne, koska siellä niiden odotetaankin olevan.

Alan sisäisten kilpailujen rooli on poikkeuksellisen suuri alalla ainakin medianäkyvyyden suhteen. Aivan eri asia on se, vaikuttaako mediahype tai kilpailumenestys toimiston todelliseen menestykseen. Voihan olla, että monet pitkäjänteisemmin suuntautuneet asiakkaat jopa vierastavat liian voimakkaan mediahypen tunnossa olevia toimistoja.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 31.7.2007