Luoteis-Venäjän haasteet ja mahdollisuudet

  1. Pietarin alueen kasvu luo uusia mahdollisuuksia
  2. Pohjoisten alueiden ahdinko syö pohjaa uusilta investoinneilta
  3. Sosiaaliset ongelmat varjostavat elintason ja ostovoiman kasvua
  4. Suomalaiset pärjäävät Luoteis-Venäjällä hyvin
  5. Luoteis-Venäjän tulevaisuus ja Suomi

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kirjoittaja: Riitta Kosonen on Helsingin kauppakorkeakoulun CEMAT-yksikön johtaja ja Joensuun yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksen professori. Artikkeli julkaistu TilastokeskuksenTieto&trendit-lehdessä 12/2007

Luoteis-Venäjän Suomea lähinnä sijaitsevat alueet kehittyvät taloudellisesti varsin ripeästi. Aluekehityksen epätasaisuus, pohjoisinten alueiden ahdinko, sosiaaliset ja väestölliset ongelmat varjostavat kuitenkin tulevaisuutta.

Venäjä nousi jälleen Suomen tärkeimmäksi kauppakumppaniksi syksyllä 2005. Suomalaisyritysten usko Venäjään kasvaa vuosi vuodelta, ja tämä näkyy myös investoinneissa. Suomalaisista investoinneista Venäjälle valtaosa on suuntautunut Luoteis-Venäjälle. Varsinkin Pietarissa ja Leningradin alueella suomalaisia yrityksiä on lukumääräisesti eniten, noin neljäsataa, eli enemmän kuin yhdysvaltalaisia ja saksalaisia tai Kyproksen venäläistä off-shore -pääomaa takaisin kierrättäviä yrityksiä.

Kuuden Luoteis-Venäjän alueen talous- ja sosiaalikehitystä on vuodesta 2000 lähtien seurattu Helsingin kauppakorkeakoulun CEMAT-yksikössä. Alueet ovat: Pietari, Karjalan tasavalta sekä Murmanskin, Leningradin, Kaliningradin ja Novgorodin alueet. Alueen talouskehitys on ollut viime vuosina pääosin Venäjän keskiarvoa parempaa, alue on kansainvälistyt nopeasti ja kansalaisten elintaso paranee ripeästi. Ongelmana on kuitenkin alueellisen ja sosiaalisen kehityksen epätasaisuus, mikä tekee alueesta haavoittuvan ja vaikean toimintaympäristön.

Tilanne pohjoisessa Murmanskin alueella ja Karjalan tasavallassa on selvästi vaikeampi kuin neljällä eteläisemmällä alueella. Suomalaisyritysten näkökulmasta ongelmat syövät pohjaa Luoteis-Venäjän päähoukuttimilta, kuten markkinapotentiaalilta ja edullisilta tuotantokustannuksilta. Pitkällä aikavälillä ne heikentävät työvoiman saatavuutta, kulutuksen kasvunäkymiä sekä sosiaalista ja poliittista vakautta.

Pietarin alueen kasvu luo uusia mahdollisuuksia

Luoteis-Venäjän kuusi aluetta - ehkä Murmanskia ja Karjalaa lukuun ottamatta - ovat toipuneet rankasta talousromahduksesta muuta Venäjää keskimääräistä paremmin. Luoteis-Venäjän teollisuuden kasvu on ollut käytännössä koko 2000-luvun Venäjän keskiarvoa nopeampaa. Pietarissa konepajateollisuus on jälleen tärkeimpiä toimialoja ja Kaliningrad on muuttumassa kulutusteknologian tuotantoalueeksi. Kehityserot ovat kuitenkin huomattavia.

Pietari ja Leningradin alue kehittyvät nopeimmin, kun taas Murmansk ja Karjala kamppailevat yhä suurissa vaikeuksissa. Kaliningradin ja Novgorodin kehitys on ollut nopeaa, mutta täynnä epävarmuuksia. Pietari ja Leningradin alue hyötyvät sijainnistaan, joka kasvattaa kuljetuksia. Se hyödyttää myös Suomea, sillä noin neljännes Venäjän tuonnista kulkee Suomen kautta. Kuljetuspotentiaali houkuttelee alueelle myös suuria ulkomaisia investointeja, kuten autoteollisuutta, mikä puolestaan luo alihankintamahdollisuuksia suomalaisyrityksille. Myös Pietarin rakenteilla oleva kehätie tulee luomaan uusia teollisuus- ja liikepaikkoja.

Pietarista on tullut jälkiteollinen talous, jossa teollisuuden osuus alueellisesta BKT:stä on noin neljännes, kun se koko Venäjällä on kolmanneksen luokkaa. Erityisen ripeästi kasvaa vähittäiskauppa. Sitä hallitsevat paikalliset ja moskovalaiset ketjut, mutta tilaa on myös ulkomaisille toimijoille. Suurin osa suomalaisista kauppaketjuista onkin etabloitumassa Venäjälle. Myös elintarviketeollisuus kasvaa ja kukoistaa Pietarissa konepajateollisuuden ohella ja Leningradin alueella selkeästi suurimpana teollisuudenalana. Ala tarjoaa mahdollisuuksia suomalaisille, sillä se nojautuu tuontiraaka-aineisiin. Lisäksi paikallinen valmistus on paras keino saada oma tuote elintarvikeliikkeiden hyllylle. Alalla menestyvät myös monet ulkomaiset yritykset, ja yhä useammat suomalaiset elintarvikeyrittäjät harkitsevat etabloitumista alueelle.

Pietarin dynamiikka on pohjustanut monien vanhojen toimialojen renessanssia uusien alojen - kuten informaatioteknologia - rinnalla. Kaupungin painoarvo Venäjällä kasvaa nopeasti, mistä on merkkinä useiden yritysten pääkonttorien siirtäminen Moskovasta Pietariin. Esimerkiksi Vneštorgbankin siirron myötä kaupunki on osittain saavuttamassa takaisin vanhaa asemaansa finanssikeskuksena. Palvelusektorilla uutta potentiaalia löytyy myös matkailun parista. Suomalaisille matkailu tarjoaa mahdollisuuksia sekä infrastruktuurin kehittämisessä että esimerkiksi hotellisektorilla.

Leningradin alue ja Pietari hyötyvät naapuruudestaan sekä tupla-attraktiona että keskinäisen kilpailun luomana kannustuksena. Leningradin alue onkin onnistunut kasvattamaan Pietarin kylkeen teollisuusalueita, jonne investoijien on helppo sijoittua luopumatta suurkaupungin eduista. Pietari ja Leningradin alue imevät yhdessä valtaosan Luoteis-Venäjän ulkomaisista investoinneista (2005 yhteensä n. 80 %). Pietarin saamat investoinnit jopa kasvoivat nelisenkymmentä prosenttia vuonna 2005. Kun lisäksi työmatkaliikenne Pietarin ja Leningradin alueen välillä on mittavaa, on alettu odotella alueiden yhdistymistä.

Kaliningrad ja Novgorod kehittyvät periaatteessa hyvin, mutta ovat haavoittuvassa vaiheessa. Novgorod on houkutellut melko runsaasti ulkomaisia investointeja, mutta Kaliningrad on keskittynyt erityistalousalueen statuksensa turvin tuottamaan tuontia korvaavia tuotteita kuten ajoneuvoja ja kodinkoneita. Myös Lukoil on lisännyt öljybisnestään alueella. Molemmille alueille saattaa kehittyä teollisuusklustereita, sillä japanilaiset lisäävät kulutuselektroniikan tuotantoaan Kaliningradissa ja Novgorodin huonekaluteollisuus alkaa saada vertikaalisen integraation piirteitä. Kaliningradin kehityksen tekee haavoittuvaksi riippuvuus erityistalousalueen tullieduista, jotka muutettiin alueelle investoivia yhtiöitä hyödyttäviksi veroeduiksi vuonna 2006. Novgorodin haasteena on alhainen investointiaste, minkä johdosta alue syö käytännössä sosialismin aikaista pääomaansa, sekä melko yksipuolinen vientirakenne. Suomalaiset investoijat ovat olleet aktiivisia etenkin Novgorodin metsäsektorilla, mutta Kaliningradin alueelle suomalaiset eivät ole ainakaan vielä löytäneet.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 17.4.2007

Jaa