Kaupan toimialakatsaus III/2005

  1. Yhteenveto kaupan suhdannetilanteesta
  2. Kaupan liikevaihto kasvaa edelleen ripeästi
  3. Kaupan osa-aikaisten määrä vähentyi hieman
  4. Kaupan näkymät vakaat
  5. Fokus: Tavaratalokaupan halpaketjujen kasvu on hiipunut
  6. Lähdeluettelo

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Fokus: Tavaratalokaupan halpaketjujen kasvu on hiipunut

Tavaratalokaupan halpaketjujen maltillisempi liikevaihdon kasvu alkoi vuoden 2004 viimeisellä neljänneksellä. Vuoden 2005 toisella ja kolmannella neljänneksellä tavaratalokauppa kasvoi jo nopeammin kuin sen halpaketjut. Ilmiön taustalla on mm. halpaketjuihin kuulumattoman tavaratalokaupan piristyminen. Lisäksi vuoden 2004 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä halpaketjujen liikevaihdon kasvu oli erittäin ripeää, joten sekin osaltaan vaikuttanee hieman maltillisempaan kehitykseen halpaketjuissa vastavan ajanjaksona vuonna 2005. Vuonna 2005 tavaratalokaupan halpaketjujen liikevaihto on kasvanut lähes 5 prosenttia kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana.

Kuvio 6. Tavaratalokaupan liikevaihdon kehitys

Kasvukatsauksen avulla voidaan eritellä halpaketjujen kasvun taustoja. Vuoden 2005 ensimmäisellä neljänneksellä vain nopeimmin kasvaneella neljäsosalla yrityksistä oli positiivinen, lähes 7 prosenttiyksikön vaikutus halpaketjujen liikevaihdon kasvuun (kuvio7). Toisin sanoen 3/4 halpaketjuyrityksistä myi vuoden 2005 ensimmäisellä neljänneksellä vähemmän euroissa mitattuna kuin edeltävän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Tilanne vuoden 2004 ensimmäisellä neljänneksellä oli hyvin erilainen, kun hitaimmin kasvanut joukko eli heikoinkin neljäsosa yrityksistä myi melkein yhtä paljon kuin vuonna 2003 vastaavana aikana.

Halpaketjuihin määriteltiin ne tavaratalokaupan merkittävimmät ketjut, joilla halvat hinnat olivat yrityksen selkeasti tärkein markkinointiargumentti. Yleensä hintojen halpuutta markkinoitiin jo yrityksen nimellä. Merkittävimmillä ketjuilla viitataan niihin ketjuihin, joilla oli vähintään 5 tavaratalokaupan toimipaikkaa ja ketjun liikevaihto ylitti 10 miljoonaa euroa.

Kuvio 7. Eri nopeudella kasvaneiden halpaketjuyritysten vaikutus tavaratalokaupan halpaketjujen kasvuun

Liikevaihto kasvoi huomattavasti ripeämmin tavaratalokaupan halpaketjuissa kuin tavaratalokaupassa vuosina 2001-2004. Vuonna 2001 halpaketjujen liikevaihto nousi yli 14 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen, kun tavaratalokaupassa jäätiin vajaan 8 prosentin kasvuun. Vuonna 2002 sekä halpaketjujen että tavaratalokaupan liikevaihdon kasvu hidastui huomattavasti. Vuosina 2003 ja 2004 kasvu kiihtyi jälleen huomattavasti enemmän halpaketjuissa kuin tavataratalokaupassa.

Halpaketjujen osuus tavaratalokaupan liikevaihdosta on kohonnut vuoden 2000 18 prosentista 21 prosenttiin vuonna 2004. Myös toimipaikkoja syntyi ripeämmin halpaketjuissa. Verrattuna vuosia 2000 ja 2004 halpaketjuihin kuuluvien toimipaikkojen osuus tavaratalokaupan toimipaikoista nousi 37 prosentista 39 prosenttiin. Tavaratalokaupassa oli Yritys- ja toimipaikkarekisterin mukaan 524 toimipaikkaa vuonna 2004.

Kuvio 8. Tavaratalokaupan liikevaihdon kehitys

Seuraava vuoden 2005 viimeistä neljännestä käsittelevä kaupan toimialakatsaus ilmestyy 28.3.2006.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 13.1.2006