Tiedote 24.1.2006

Työllisyys ja työttömyys joulukuussa 2005

- Työllisiä 63 000 enemmän kuin vuotta aiemmin
- Työllisyysaste 67,8 prosenttia
- Työttömien määrä lähes ennallaan
- Työttömyysaste 7,6 prosenttia, työttömänä 198 000 henkeä
- Työnvälityksessä 26 000 uutta avointa työpaikkaa
- Vuonna 2005 työllisiä keskimäärin 36 000 enemmän kuin vuonna 2004
- Vuoden 2005 työttömyysaste 8,4 prosenttia

Työllisiä oli joulukuussa Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 2 399 000 eli 63 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Palkansaajien määrä kasvoi, kun taas yrittäjien määrä pysyi lähes ennallaan. Yksityisellä sektorilla työllisyys lisääntyi, kun taas julkisella sektorilla työllisyys pysyi samalla tasolla. Työllisyys lisääntyi muun muassa teollisuudessa, rakentamisessa, liike-elämän palveluissa sekä sosiaalipalveluissa. Työpaikat vähenivät kuljetuksessa ja kaupassa. Työpaikat lisääntyivät kaikissa lääneissä, eniten Länsi- ja Itä-Suomen lääneissä.

Työllisyysaste eli työllisten osuus 15 - 64-vuotiaista oli joulukuussa 67,8 prosenttia. Se oli 1,5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin. Miesten työllisyysaste oli 69,5 prosenttia ja naisten 66,0 prosenttia. Kausivaihtelusta tasoitettu työllisyysaste oli joulukuussa 68,7 prosenttia.

Työllisyyden muutokset 12/2004 - 12/2005, tuhatta henkeä

  Joulukuu 2005 Joulukuu 2004 MUUTOS, %
12/04 - 12/05
 Tilastokeskuksen työvoimatutkimus:
 Työlliset yhteensä 2 399 2 336 2,7
 - palkansaajat 2 094 2 035 2,9
 - yrittäjät ja yrittäjäperheenjäsenet 305 301 1,1
 Työllisyysaste, % 67,8 66,3 1,5 2
 Työttömät 1 198 195 1,9
 Työttömyysaste, % 7,6 7,7 -0,1 2
 Työvoima yhteensä 2 597 2 531 2,6
 Työvoimaosuus, % 65,7 64,2 1,5 2
 Työvoimaan kuulumattomat yhteensä 1 358 1 409 -3,7
 - opiskelijat 357 385 -7,2
 - kotitaloustyössä 91 98 -7,0
 työvoimaan kuulumattomista piilotyöttömiä 130 112 15,5
 
 Työministeriön työnvälitystilasto:
 Työttömät työnhakijat 282 301 -6,1
 - yli vuoden työttömänä olleet 70 76 -7,0
 Tukitoimenpitein työllistetyt 31 33 -7,8
 Työvoimakoulutuksessa 27 29 -9,5
 Työharjoittelussa, vuorottelutyössä 20 19 3,0
 Uudet avoimet työpaikat työvoimatoimistoissa 26 21 20,5
 Muutos -sarake laskettu pyöristämättömistä luvuista
 1 Kansainvälisen työjärjestön ILOn suosituksen mukaisesti tilastoituna
2 prosenttiyksikköä

Työttömiä oli työvoimatutkimuksen mukaan joulukuussa 198 000 eli 3 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömyysaste oli 7,6 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 7,7 prosenttia. Kausivaihtelusta tasoitettu työttömyysaste oli joulukuussa 8,4 prosenttia. Naisten työttömyysaste nousi 1,1 prosenttiyksikköä, 8,6 prosenttiin. Miesten työttömyysaste laski saman verran ja oli 6,8 prosenttia. 15 - 24-vuotiaitten nuorten työttömyysaste oli 16,9 prosenttia. Kausivaihtelusta tasoitettu nuorten työttömyysaste oli 19,9 prosenttia. Työttömyysaste oli matalin Etelä-Suomen läänissä, 6,6 prosenttia, ja korkein Lapin läänissä, 14,9 prosenttia.

Työvoimatutkimuksen mukaan vuonna 2005 työllisiä oli keskimäärin 2 401 000 henkeä eli 36 000 enemmän kuin vuonna 2004. Vuoden 2004 alkusyksystä alkanut hyvä työllisyyskehitys jatkui tasaisena koko vuoden: vuonna 2005 työllisyysaste oli 68,0 prosenttia, kun se vuonna 2004 oli 67,2 prosenttia. Työttömiä oli keskimäärin 220 000 eli 9 000 vähemmän kuin vuonna 2004. Työttömyysaste oli 8,4 prosenttia, kun se vuonna 2004 oli 8,8 prosenttia.

Työvoimatoimistoissa oli joulukuun 2005 lopussa kaikkiaan 282 000 työttömyysturvalain ja työnvälityksen säädösten mukaisesti työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua. Työttömien työnhakijoiden määrä oli 18 000 pienempi kuin edellisen vuoden joulukuussa. Työttömyys laski edellisestä vuodesta kaikkien TE-keskusten alueilla. Työvoimapoliittisilla toimenpiteillä sijoitettujen määrä oli 5 000 pienempi kuin edellisen vuoden joulukuussa. Toimenpiteiden piirissä oli 3,0 prosenttia työvoimasta. Työttöminä työnhakijoina työvoimatoimistoissa oli 31 000 alle 25-vuotiasta työtöntä. Heidän määränsä oli 4 000 pienempi kuin edellisen vuoden joulukuussa. Työvoimatoimistoihin ilmoitettiin joulukuussa 26 000 uutta avointa työpaikkaa eli 4 000 enemmän kuin edellisen vuoden joulukuussa.

Työvoimatutkimuksen ja työnvälitystilaston erot

Työllisyystilannetta seurataan kuukausittain sekä Tilastokeskuksen otantaan perustuvalla työvoimatutkimuksella että työministeriön työnvälitystilastolla, joka on rekisteripohjainen tilasto. Työnvälitystilasto kuvaa kuukauden viimeistä arkipäivää. Työvoimatutkimuksen tiedot kootaan kaikilta kuukauden viikoilta.

Työvoimatutkimuksessa noudatetaan Kansainvälisen työjärjestön ILO:n tilastointisuosituksia ja Euroopan unionin tilastoviraston Eurostatin edellyttämiä käytäntöjä. Niiden mukaan henkilö tilastoituu työttömäksi, jos hän on 15 vuotta täyttänyt, työtä vailla, hakenut viimeisten neljän viikon aikana aktiivisesti työtä ja on työhön käytettävissä kahden viikon sisällä. Työnvälitystilasto perustuu lainsäädäntöön ja hallinnollisiin määräyksiin.

Työvoimatutkimuksen työttömyyden tilastointiperusteet poikkeavat työnvälitystilaston perusteista työnhaun aktiivisuuden ja työmarkkinoiden käytettävissä olon osalta. Tilastointierojen vuoksi työttömien työnhakijoiden määrä ja ILO:n suosituksen mukaan laskettu työttömien määrä voivat erota toisistaan. Viimeaikaisia eroja on selvitetty Internet-osoitteessa http://tilastokeskus.fi/til/tyti/tyti_2005-05-27_men_002.html.

Työvoimatutkimukseen perustuvat luvut sisältävät otannasta aiheutuvaa satunnaisvaihtelua. Esimerkiksi työttömyysasteen 95 prosentin luottamusväli eli virhemarginaali on noin ± 0,6 prosenttiyksikköä. Työttömien määrän luottamusväli on noin ± 15 000 henkeä.

Lisätietoja:
Tilastokeskus: Kalle Sinivuori (09) 1734 3524, Veli Rajaniemi (09) 1734 3434, Juha Martikainen (09) 1734 3225, Tietopalvelu/ Työvoimatutkimus (09) 1734 2030, tyovoimatutkimus@tilastokeskus.fi
Työvoimatutkimuksen kotisivu: http://tilastokeskus.fi/til/tyti/index.html

Työministeriö: Oiva Lönnberg 010 60 48048, Internet: http://www.mol.fi/tyollisyyskatsaus

EU:n tuoreimmat kausitasoitetut työttömyysluvut (englanniksi)