2.12.2004

Lisätietoja: Paula Salminen (09) 1734 2234, paula.salminen@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Ilkka Hyppönen

Uudisrakentamisen aloitukset lähes ennallaan tammi-syyskuussa

Tammi-syyskuussa 2004 uudisrakennustöitä käynnistettiin yhteensä 29 miljoonan kuutiometrin edestä, mikä on prosentin enemmän kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona. Aloitettujen rakennusten kuutiomäärä kasvoi kaikissa rakennustyypeissä lukuun ottamatta liike- ja toimistorakennuksia sekä maatalousrakennuksia. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilaston ennakkotiedoista.

Kaikkiaan 26 000 uuden asunnon rakennustyöt aloitettiin tammi-syyskuussa, mikä on 5 prosenttia edellisvuotista enemmän. Samana ajanjaksona valmistui vajaat 21 000 asuntoa eli 10 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Vuoden 2004 kolmannella neljänneksellä rakennustöitä aloitettiin kaikkiaan 10,4 miljoonan kuutiometrin verran, mikä on 2 prosenttia enemmän kuin vuoden 2003 vastaavana aikana. Aloitettujen liike- ja toimistorakennusten kuutiomäärä oli yli puolitoistakertainen vuotta aiempaan verrattuna, kun taas teollisuus- ja varastorakennuksia sekä julkisia palvelurakennuksia alettiin rakentaa vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Aloitetut rakennukset 3. neljännes ja 1.-3. neljännes 2004

3. nelj.
milj. m3
Muutos, 3. nelj.
2003 - 2004, %
1.-3 nelj.
milj.m3
Muutos, 1.-3. nelj.
2003 - 2004, %
Kaikki rakennukset 10,38 2 28,98 1
- asuinrakennukset 3,64 -1 10,92 7
- vapaa-ajan asuinrakennukset 0,36 6 0,85 1
- liike- ja toimistorakennukset 1,67 58 4,25 -14
- julkiset palvelurakennukset 0,76 -16 2,27 2
- teollisuus- ja varastorakennukset 1,95 -16 6,13 6
- maatalousrakennukset 1,26 10 2,74 -10
- muut rakennukset 0,75 -1 1,82 4
Asunnot, kpl 8 566 -3 25 995 5

Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilastot perustuvat kuntien rakennusvalvontaviranomaisten ilmoituksiin rakennusluvanvaraisista rakennushankkeista.

Lähde: Rakennus- ja asuntotuotanto, 3. neljännes 2004. Tilastokeskus
Lisätietoja rakennus- ja asuntotuotannosta saatavana myös Internetissä StatFin-tilastopalvelusta statfin.stat.fi.


Tiedote PDF-muodossa.