15.11.2004

Lisätietoja: Tarja Hatakka (09) 1734 3553, volyymi.indeksi@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Ilkka Hyppönen

Teollisuusyritysten liikevaihto kasvoi kesä-elokuussa 9 prosenttia edellisvuodesta

Teollisuusyritysten liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2004 kesä-elokuussa 9 prosenttia suurempi kuin vastaavalla ajanjaksolla vuotta aiemmin. Kotimaan liikevaihto kasvoi tarkasteluajanjaksolla 9 prosenttia ja vienti 11 prosenttia edellisvuodesta. Etenkin viennin kasvu on nopeutunut alkuvuodesta, sillä esimerkiksi maalis-toukokuussa viennin liikevaihto kasvoi 3 prosenttia vuotta aiemmasta.

Alkuvuoteen verrattuna liikevaihdon kasvu on nopeutunut erityisesti kemianteollisuudessa, energia- ja vesihuollossa sekä elektroniikka- ja sähkötuotteiden valmistuksessa. Myös puu- ja paperiteollisuudessa liikevaihdon kasvu on hieman piristynyt. Sen sijaan elintarviketeollisuudessa liikevaihto on alkuvuoden pienen kasvun jälkeen kääntynyt hieman laskuun.

Koko teollisuuden ja sen eräiden toimialojen liikevaihdon vuosimuutos kesä-elokuussa 2004, prosenttia

Teollisuuden liikevaihtotilasto kuvaa yrityksiä, joiden päätoimiala on teollisuus. Indeksien laskenta perustuu verohallinnon arvonlisäverotietoihin, joita täydennetään Tilastokeskuksen kyselyn aineistolla. Liikevaihtoindeksistä ei tehdä painojulkaisua. Indeksisarjat (alkuperäinen, kausitasoitettu, trendi) löytyvät Internetistä Excel-taulukkoina osoitteesta tilastokeskus.fi/til/tlv/tau.html ja Tilastokeskuksen StatFin-tilastopalvelusta statfin.stat.fi.

Lähde: Liiketoiminnan kuukausikuvaajat 2004, elokuu. Tilastokeskus


Tiedote PDF-muodossa.