4.3.2004

Lisätietoja: Paula Salminen (09) 1734 2234, paula.salminen@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Ilkka Hyppönen

32 000 uutta asuntoa rakenteille viime vuonna

Vuonna 2003 käynnistettiin runsaan 32 000 uuden asunnon rakennustyöt, mikä on 15 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Kaikkiaan uudisrakennustöitä aloitettiin 36 miljoonan kuutiometrin verran eli 3 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Liike- ja toimistorakennuksia alettiin rakentaa vajaa viidennes enemmän kuin vuoden 2002 aikana. Aloitettujen julkisten palvelurakennusten ja maatalousrakennusten kuutiot sen sijaan vähenivät selvästi edellisvuodesta. Myös teollisuus- ja varastorakennusten kuutiomäärä väheni hieman. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilaston ennakkotiedoista.

Vuoden 2003 vuoden viimeisellä neljänneksellä rakennustöitä aloitettiin kaikkiaan runsaan 7 miljoonan kuutiometrin edestä, mikä on 17 prosenttia enemmän kuin vuoden 2002 loka-joulukuussa. Aloitettujen liike- ja toimistorakennusten kuutiomäärä kasvoi lähes kolmanneksen ja teollisuus- ja varastorakennusten kuutiomäärä noin viidenneksen vuotta aiemmasta. Loka-joulukuussa 2003 aloitettiin 7 000 uuden asunnon rakennustyöt eli neljänneksen enemmän kuin vastaavana aikana vuotta aiemmin.

Aloitetut rakennukset 4. neljännes ja vuosi 2003

>

cellspacing="0" cellpadding="2"
4. nelj.
milj. m3
Muutos, 4. nelj.
2002 - 2003, %
Vuosi 2003
milj. m3
Muutos,
2002 - 2003, %
Kaikki rakennukset 7,32 17 36,00 3
- asuinrakennukset 2,66 27 13,02 17
- vapaa-ajan asuinrakennukset 0,15 0 1,00 0
- liike- ja toimistorakennukset 1,00 30 5,64 17
- julkiset palvelurakennukset 0,53 -27 2,71 -29
- teollisuus- ja varastorakennukset 1,96 21 7,65 -3
- maatalousrakennukset 0,58 -3 3,73 -15
- muut rakennukset 0,44 42 2,24 16
Asunnot, kpl 6 951 25 32 462 15

Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilastot perustuvat kuntien rakennusvalvontaviranomaisten ilmoituksiin rakennusluvanvaraisista rakennushankkeista.

Lähde: Rakennus- ja asuntotuotanto, 4. neljännes 2003. Tilastokeskus
Lisätietoja rakennus- ja asuntotuotannosta saatavana myös Internetissä StatFin-tilastopalvelusta statfin.stat.fi.


Tiedote PDF-muodossa.