Tilastokeskus kehittää parhaillaan uutta tulonsiirtojen ja verotuksen mikrosimulointimallia, jota voidaan hyödyntää entistä laajemmin muun muassa tutkimuksessa.
Uusi malliversio otetaan käyttöön vuonna 2013. Tilastokeskuksen jakelema malli tulee olemaan ministeriöiden ja niiden alaisten laitosten, yliopistojen ja korkeakoulujen sekä tutkimuslaitosten käytettävissä yhteiskuntaoloja koskevia tieteellisiä tutkimuksia ja tilastollisia selvityksiä varten.
Mikrosimulointimalleja on sovellettu Suomessa jo pitkään sosiaaliturvaetuuksien ja tuloverotuksen lainsäädännön valmistelutyössä. Mikrosimulointimallien avulla voidaan koko väestöä edustavan yksilötasoisen otosaineiston avulla laskea lakimuutosten yhteisvaikutuksia sekä erityyppisille kotitalouksille että koko väestölle. Malleja käytetään julkisen sektorin verotulojen arvioimiseen, kansalaisten ja kotitalouksien taloudellisen aseman tarkasteluun sekä tuloerojen ja kannustinvaikutusten tutkimiseen.
Uuden mallin pilottiversio on valmistunut ja sitä testataan nykyisten mikrosimulointimallien käyttäjien kanssa muun muassa ministeriöissä ja tutkimuslaitoksissa.
Tämän vuoden aikana tuotetaan helppokäyttöinen käyttöliittymä, joka monipuolistaa mallin sovellusmahdollisuuksia. Lisäksi parannetaan olennaisesti mikrosimulointimallin laskentatarkkuutta nykyistä huomattavasti suuremman, väestöä paremmin edustavan pohja-aineiston avulla. Mallia käytetään jatkossa etäyhteyden kautta.
Valtiovarainministeriö käynnisti mikrosimulointimallin suunnitteluhankkeen runsaat kaksi vuotta sitten yhdessä Kelan, sosiaali- ja terveysministeriön, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen kanssa. Mallin rakentaminen, ylläpito ja kehittämistyö on keskitetty Tilastokeskukseen. Tilastokeskus on rakentanut mallia tiiviissä yhteistyössä erityisesti Kansaneläkelaitoksen tutkimusosaston kanssa.
Lisätietoja: tutkimuspäällikkö Olli Kannas p. 09 1734 3766, etunimi.sukunimi@tilastokeskus.fi
Tilastokeskuksen tutkijapalvelut
Päivitetty 30.5.2012
Tilastokeskus
Vaihde 09 17 341
Yhteystiedot
Tekijänoikeudet ja käyttöehdot
Palaute |